tiistai 6. joulukuuta 2016

Se mikä oli suurinta täällä, on hetkessä niin pientä...


Olen ollut blogini parista poissa jo jonkin aikaa, ja se on asia mikä on harmittanut ja mietityttänyt minua suuresti. Syy on kuitenkin yksityiselämän puolella. Olemme eronneet ja muuttaneet vaimoni kanssa erilleen.

Kirjoitan paljon henkilökohtaisia asioitani tänne blogiin parta-aiheisten ja muiden mielenkiintoisten asioiden lisäksi. Tämä aihe on kuitenkin ollut todella kipeä, enkä ole halunnut "prosessin" aikana siitä kirjoittaa. Olen kuitenkin ollut sen verran lukossa, että en oikein ole osannut kirjoittaa mistään muustakaan.
Eroprosessi toki jatkuu edelleen, ja varmasti vielä pitkään. Mutta nyt tuli tunne haluta istua alas, ja kirjoittaa. Poikani katsoo tätä kirjoittaessani vieressä Pikku Kakkosta ja syö piparia, ja minä mietin, kuinka paljon tämä arki tästä, meillä kaikilla, muuttuu.

Päällimmäisinä tunteina on varmasti haikeus, suru ja syyllisyys. Haikeus kaiken yhteisen päättymisestä kymmenen vuoden jälkeen, suru oman pojan puolesta siitä, että hän ei voi todistaa vanhempiensa rakkautta enää ja syyllisyys siitä, että ei osannut vaalia sitä rakkautta loppuun saakka.

En halua levitellä asiaa enempää julkisesti, mutta koska haluan jatkaa blogini kirjoittamista myös henkilökohtaisella tasolla, tunnen, että minun täytyi kirjoittaa hieman tästäkin.

Toivotan ex-vaimolleni kaikkea hyvää.





Mä tunnen ojat, mä tunnen penkereet
Mä tunnen ojat, mä tunnen penkereet
Mä tunnen kuuset isoiks kasvaneet
Mä tunnen talon jonka kaukaa nään
Mä tunnen talon jonka kaukaa nään
Seisahdun ja katselemaan jään

Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää

Et sä tiedä mua odottaa
Et sä tiedä mua odottaa
Et sä tiedä etten tullutkaan

Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää

Jossain kuulen koiran haukkuvan
Jossain kuulen koiran haukkuvan
Lumihankeen heitän tupakan

Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää



Aion taas jatkaa aktiivisemmin blogini parissa, enkä todellakaan ole unohtamassa tätä Parrakkaan Miehen blogia. Joten, palataan pian taas asiaan!

-A-J/Parrakas Mies

tiistai 18. lokakuuta 2016

Moottoripyöräkortti inssiä vaille!

YHTEISTYÖSSÄ: 









Huomenna on vihdosta viimein jännittävä päivä, nimittäin moottoripyörä-inssi!
Olen CAP-autokoulun kanssa yhteistyössä ajanut tässä syksyn aikana Jämsässä ajotunteja, ja huomenna vihdosta viimein kaikki kuusi ajotuntia sekä teoriakoe suoritettuna menen käsittelykokeeseen ja sitten insinööri ajeluttaa mua mopolla pitkin kyliä. Toivottakaahan onnea!

Harmittaa saada tuo kortti näin ihan ajokauden loppuun(jos saan), mutta valitettavasti aikataulut osaltani meni nyt näin...
Jämsän CAPin henkilökunta on ollut aivan mahtavaa ja ammattitaitoista, ja ovat katsoneet sormien läpi minun aikataulusekoilujani. Tällaista palvelua on ilo saada, vaikka en sitä ehkä joka kerta olisi ansainnutkaan...

Mutta täytyy sanoa, että vaikka aluksi ajatuksena olikin suorittaa A-kortti opetusluvalla kaverin kanssa, niin olen kovin tyytyväinen, että suoritin opiskeluni kuitenkin ammattilaisten kanssa! Ja mikäs siinä oli suorittaessa, kun teoriatunnitkin sai käydä etänä kännykällä videopuheluitse omalta kotisohvalta!
Mutta tuo moottoripyörän käsittely olisi varmasti ollut todella hankalaa, jos olisin sen joutunut itse opiskelemaan, tai kaverin kanssa... Nyt minua opastettiin kärsivällisesti ja loistavasti niin, että on jo melko varma olo siitä, että hallitsen moottoripyörän... 
Joten suosittelen kaikille, jotka moottoripyöräkortista haaveilee, että valitkaa kuitenkin tuo autokouluvaihtoehto, varsinkin, jos kaksipyöräisistä ei ole suurta kokemusta, niin kuin tässä tapauksessa allekirjoittaneella ei ollut. He ovat ammattilaisia, ja osaavat opettaa asiat niin että henki ei heti lähde tuolla liikenteessä. He myös näkevät opiskelijasta, mitä asioita kannattaa painottaa enemmän. 

Mutta huomenna on siis minun jännäpaikka Jämsässä! Kerron sitten kuinka kävi!

A-J/Parrakas Mies

torstai 29. syyskuuta 2016

Radio SUN huomenna auki!

Meikäläinen on huomenna klo 9:15 eteenpäin SUNilla höpöttelemässä n. tunnin verran kaikenlaista höpöä! 
Saa laittaa aiheita mistä jutellaan, jos tulee jotain mieleen! Eikä sitten mitään navanalusjuttuja... Paitsi pallivahasta voidaan jutella. 

 -A-J/Parrakas Mies

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Takana on luja putki rilluvuosien...

Meikäläinen täyttää tänään pyöreät kolmekymmentä vuotta! On aika mennyt nopeasti. Juurihan mä hakkasin kakkaa lattiaan kiinni...

Ja sit se ikäkriisi... Ei minkäänlaista! Aivan sama! Henkinen ikä on kuitenkin se neljä, eikä se taida siitä kovin nopeasti karttua... Päätellen siitä että se on pysynyt 26 vuotta samassa...
No, onhan tässä kolmessakympissä hyviä puolia, voi yhtenä päivänä ihan hyvällä syyllä kuunnella Frederikkiä!

Lauantaina olisi sitten tarkoitus juhlistaa tätä asiaa kavereiden kesken, päätin järjestää vähän isommat kokoontumisajot! Katsotaan onko kriisiä niiden bileiden jälkeen...

No, elämä alkaa kuulemma 40-vuotiaana. Tässä on siis nyt kymmenen vuotta aikaa valmistella siitä paras mahdollinen...

Hyvää keskiviikkoa kaikille! Long live life!


-A-J/Parrakas Mies
Tältä näyttää 30-vuotias! 45-vuotiaalta...

maanantai 12. syyskuuta 2016

Ota unelmasi haltuun, elä vähän enemmän!

Minä olen fiilistellyt elämää aika paljon enemmän tässä kohta kahden vuoden ajan. Ennen asennoiduin kaikkeen uuteen liikaa miettien. Ajatukset kuten "mitähän muutkin sanoo", "kehtaankohan", tai "onko minusta siihen" valtasi mielen, ja monesti erilaisiin asioihin tai tilaisuuksiin ryhtyminen jäi toteutumatta, mikä tietysti harmittaa tai jää mietityttämään jälkeenpäin.

Viime vuonna päätin aloittaa oman blogin kirjoittamisen. Olin miettinyt oman blogin kirjoittamista usein ennenkin, olin aina pitänyt tekstin tuottamisesta. Se oli kuitenkin jäänyt aina noiden edellämainittujen ajatusten jalkoihin, eikä halu muuttunut koskaan teoksi. Kunnes maaliskuussa 2015 perustin komealta kalskahtavan "Parrakas Mies"-blogin! Tuli tehtyä, ja hauskaa on ollut!

Alkuvuodesta kaverini vinkkasi, että erääseen mainokseen etsittiin parrakasta kaveria esittämään merimiestä, ja kehoitti minua hakemaan roolia. Ensimmäinen ajatukseni meinasi olla, etten viitsi... Miksen viitsi?! Tottakai haen!

Pääsinkin lopulta mukaan mainokseen, ja päivä oli unohtumaton! Aurinkoisena kevätpäivänä Vuosaaren satamasta lähdettiin aidolla kalastajatroolarilla merelle, ja vaikka kuvaaminen aluksi jännitti, tuntui kaikki todella mukavalta ja uutuudenviehätys oli käsin kosketeltava! Tiesin, kun istuin laivan kannella katsellen ulapalle verkkoja selvitellen, aurinko silmiäni häikäisten, että tämä päivä ei tule unohtumaan koskaan!


Kun uskalsin, saavutin uusia mahdollisuuksia. Muutaman viikon jälkeen noista kuvauksista puhelimeni soi, ja minua pyydettiin koekuvauksiin toista mainosta varten. "Sulla on kuulemma parta ja oot ollut mainoksessa ennenkin, tuutko koekuvauksiin?" Tähän kysymykseen osasin vastata jo paljon nopeammin! "Tottakai tulen!"

Kävin koekuvauksissa, mutta niistä lähdön jälkeen itsevarmuus ei ollut tekemisen suhteen kovin korkealla. Tässä mainoksessa oli jo repliikkejä, ja kun en ollut koskaan ennen näytellyt, tuntui repliikkien esittäminen toimistomiljöössä kameralle lievästi sanottuna vieraalta. Päätin kuitenkin, että tämä on vedettävä täysiä, ja yrittää tehdä parhaansa.  Muutaman viikon päästä minulle ilmoitettiinkin, että minut on valittu mainokseen!

Kahden päivän kuvaukset olivat nekin aivan mahtava kokemus! Lopputuloskin oli oikein hauska, ja olen ylpeä itsestäni, että uskalsin, ja suoriuduin ehjin nahoin niistäkin filmauksista! Ja miksen olisi. 


Sairastuttuani työuupumukseen vuodenvaihteessa, ja tuijotellessani takkatulta kotona, mietin syitä siihen mikä minut on tähän tilanteeseen saattanut. Ja pikkuhiljaa ajatukset alkoivat senkin suhteen kirkastumaan. Olin tehnyt työtä, joka oli täysin erilaista kuin mitä itse olin ajatellut. YT:iden seurauksena olin siirretty varastomiehen tehtäviin, ja työnkuva myyjän roolista oli muuttunut radikaalisti. Olin haaveillut pitkän aikaa siitä, että pääsisin tekemään jotain mielenkiintoista, virikkeellistä ja monimuotoista hommaa, ja  sairauslomalla ahdistuneena pelkästä roskien viemisestä päätin, että heti kun tulee mahdollisuus, toteutan tämänkin haaveen. 
Haaveen toteutin elokuun alussa. Nyt olen tyytyväinen siihen, että uskalsin lähteä varastomiehen työstä, enkä ole katunut päätöstä hetkeäkään. 


Tällä kaikella haluan sanoa, että älä anna ajatustesi olla kokemusten tiellä. Älä jätä mitään asiaa tekemättä vain sen takia, että pelkäät. Kokemukset antavat aina enemmän elämää, kuin uskalluksen puute. 
Jonkun mielestä nämä voivat olla latteuksia, minulle nämä ovat kantava voima. Joku viisas on joskus sanonut "sano enemmän "kyllä", kuin "ei"." I love it. 
Tähän syksyyn mennään taas niin, että koetaan uudenlaisia asioita, ja niistäkin aion kirjoittaa täällä omassa blogissani myöhemmin!

Katse ylös, silmät auki ja kaulukset suoraan! Hyvä siitä tulee!


A-J/Parrakas Mies


lauantai 3. syyskuuta 2016

Tänään on kansainvälinen Maailman Partapäivä!

Aijai! Tänään on lempijuhlapäiväni! Nimittäin Maailman Partapäivä(World Beard Day)!

Tämän päivän tarkoitus on juhlia maailmanlaajuisesti partoja, ja se järjestetään joka syyskuun ensimmäinen lauantai! 
Tänä päivänä perheen parralliset saavat ottaa rennosti, ja heidän ei tarvitse osallistua mihinkään kotiaskareisiin tai muihin töihin. Perheen parrattomat näyttävät tukensa parralle palvelemalla perheensä parrallisia.
Parran ajaminen tänä päivänä katsotaan hyvin epäkunnioittavaksi toiminnaksi.

Ylävitonen sille joka tämän päivän on lanseerannut! Vai mitä vaimo? 

Taidan harjata partani ja mennä kyselemään onko aamupala jo valmista...

Hauskaa Maailman Partapäivää kaikki partakollegat!

A-J/Parrakas Mies



torstai 1. syyskuuta 2016

Kamikaze-mummo, pyöräilijän kauhu!

Tiedän tiedän. En oo ollut maailman ahkerin bloggaaja viime aikoina, eikä kukaan taaskaan pyytänyt mua mukaan mihinkään blogi-gaaloihin, jotka on kuulemma tulossa. En silti katkeroidu!!
Tässä on ollut päällimmäisenä niin pal kaikkee, että ei ole enää viimeisenä illalla yksinkertaisesti jaksanut kirjoittaa. 

Olen päässyt siis sieltä varaston ikeestä, mutta alkanut heti pohjata uutta tulevaisuuttani yrittäjän olomuodossa, ja tehnyt duunia sen eteen, että duunia tulevaisuudessa löytyisi!
Ja eiköhän se tästä. 

Mutta, eniten pelottaa kamikaze-mummot! 
Kuljen työmatkat autopaikaltani pyörällä, ja väliin mahtuu esim. Tammelantori, jossa tänään kohtasin fysiikan lakeja täysin uhmaavan vanhan naisen! Ajoin siis mattamustalla kombillani iloisena jazzia kuunnellen Tammelantorin sivua aamuauringossa, ja osuin mielestäni hyvään reittiin jalankulkijoiden vähyyden suhteen, KUNNES! 
Torin laidalla uhmakkaasti vastaani taapersi kiukkuisen näköinen mummo, jonka näin jo kaukaa, ja jonka huomasin tuijottavan minua silmiin melko pistävästi!
Mittasin reittiä silmilläni, ja ajattelin että koukkaan vihaisen vanhuksen oikealta, jättäen hänet etsimään seuraavan kohteen katseelleen. Kun rullasin lähemmäs kiukku-Irmeliä, hän tekikin yllättävän peliliikkeen, ja alkoi virittää itseään jalkapallomaalivahtimaiseen asentoon, huutaen samalla jotain minua, lähestyvää tykinkuulaa kohti! 
JUMALAUTA!! SEHÄN NAPPAA MUT!! 
Tai no, kun yli satakiloinen aikuinen mies lähestyy kaksipyöräisellä hiukan reipasta hölkkää nopeampaa vauhtia, voi olla todennäköisempää että mummu jatkaa matkaansa samaan suuntaan kanssani hetken verran, kuin että sen räpsäkäsi heilahtaisi napaten minut ja pyöräni tiukkaan kainalosyleilyyn...
Sain kuitenkin viime hetkellä tehtyä väistöliikkeen, ja vältettyä vetämästä renkaanjälkeä ns. "alamummoon"... Mutta jumalauta kun säikähdin!

Tiedän tiedän, on pyörätiet ja liikennesäännöt ja delfiinitkin viedään meiltä salaa, mutta en minä nyt niin suurta syntiä aamuisella työmatkapyöräilylläni tehnyt, että siitä kannattaa henkeänsä alkaa uhmaamaan! Vaan opinpahan. 
Mää mitään oppinu. Ens kerralla lujempaa, katotaan uskaltaako hypätä eteen. 

-A-J/Parrakas Mies
Tässä olen juuri kypärä päässä lähdössä töihin... Olen olen!!