torstai 31. joulukuuta 2015

Parrakkaan vuosi; muuttoa, menetyksiä, mahtavuutta...

Joulukuu '15

Uuden vuoden aatto! 

Vuosi on mennyt järjettömällä nopeudella! ...sanonkohan mä tuon joka vuosi...?

Mutta nyt tuntuu todella siltä että vuosi on vilahtanut ohi! Muistan kun asuttiin vielä Tampereella Iidesrannassa viime uutena vuotena, poika ei saanut nukuttua kuin vasta klo 00 jälkeen, kun kovin pommitus oli ohi. Ja klo 3 aamuyöllä meikäläinen heräsi uudelleen kun ilon sanansaattajat oli palanneet kapakista ja aloitti jollain "karjala takaisin"-suihkupadalla ja kissanpieruilla jatkotouhut naapuritalossa, ja meidän ikkunan taakse(asuttiin maan tasolla kerrostalossa) piti raketit asentaa...
Helmikuu '15

Parrallakin voi näyttää babyfacelta...
Kohokohdat tältä vuodelta, jotka tulevat äkkiseltään mieleen, on että tuli tehtyä enemmän keikkoja tänä vuonna kuin viime vuonna, muutettiin Tampereelta Lempäälään ja maaliskuun lopussa aloitin tämän blogin!

Aluksi minulla oli puhtaasti ajatus tosiaan kirjoittaa suurinpiirtein vain erilaisista parranhoitotuotteista arvosteluja, ja jonkin verran ehkä kirjoitella omia ajatuksia asiasta tai asian vierestä. Tämä on kuitenkin karannut ainakin näin loppuvuotta kohti siihen, että kirjoittelen siitä asian vierestä, ja vähemmän niitä tuotetestauksia. Niitäkin on luvassa, mutta kirjoittaisin mielelläni sellaisista tuotteista jotka ovat oikeasti esille nostamisen arvoisia, kuin vain sitä "perusosastoa" olevista partaöljyistä jne.
Nimittäin nyt kun partaöljyjä on testannut kymmeniä, huomaan, että se on lopulta melko samanlaista tuotteesta toiseen, ja on hyvin yksilöllistä miten se sinun partaasi käyttäytyy... Tuoksut on oikeastaan ne poikkeavat ja jotkut öljyt ei tee välttämättä mitään partasi eteen, korkeintaan kadottavat sen tuuheuden. Ne kuitenkin pääasiassa sisältävät samoja luonnonöljyjä, joten kaikista öljytestauksista kirjoittaminen ei tunnu kovin järkevältä, ne alkavat helposti toistaa itseään...
Mutta ei hätää, niitä on kuitenkin vielä tulossa! Mielenkiintoisia vahoja, saippuoita jne. on tuolla hyllyssä odottamassa pääsyään testiin!
Ja mikä parasta, pienessä ajassa lukijamäärät ovat kasvaneet merkityksellisesti! Onhan sellaisella virallisen blogiportaalin blogilla tietysti heittämällä enemmän lukijoita kuin mitä Parrakkaan Miehen sivut tavoittaa, mutta ei minun niihin kannata blogiani verratakaan. Olen tyytyväinen siitä, että edes jotakuta kiinnostaa lukea horinoitani. Ja meitä parrakkaita on paljon, joita yhdistää samat mielenkiinnot ja on ollut kiva jakaa kokemuksia ja ajatuksia partoihin liittyen erilaisten ihmisten kanssa! Eli lisää tätä!

Kuva: Jukka Vahter
Keikkojakin on tosiaan tullut tehtyä enemmän kuin 2014, vaikka en olekaan määriä kirjoittanut ylös mihinkään... Mutta ei tässä mitään aktiivimuusikoita kai näillä määrillä vielä olla, muutama keikka kuukaudessa korkeintaan. Ja se mielestäni saa pysyäkin sillä tahdilla, nyt se ei vielä vie kaikkea vapaa-aikaani, ja jos sitä ammattimaisemmin alkaisi tekemään, pitäisi tehdä sitten reilusti enemmän että se olisi kannattavaa. Joten tällainen balanssi on minulle miellyttävä, silloin tällöin ja monipuolisesti trubaduurikeikkaa, bändikeikkaa ja duokeikkaa.

Trubaposeeraus...
Tampereelta poismuutto on kypsytellyt mielessäni jo pitempään, ja jossain vaiheessa ajattelin, että voisi muuttaa sinne synnyinseudun kulmille, Ouluun asti, mutta nyt on askel otettu toiseen suuntaan, eli tänne Lempäälään... Ei tosiaan kauas ole päästy, eikä nyt varsinaisesti ole tarvekaan Tampereesta eroon päästä, mutta maiseman vaihtelua kaipasin, ja tämä on nyt tyydyttänyt sitä hieman. Ja erikoisten sattumien kautta päästiin vielä asuttamaan hienoa hirsitaloa järven rannalla, niin kyllähän täällä kelpaa! Pääsee tutustumaan tähän omakotitaloasumiseen, ja kokeilemaan, onko tämä syrjässä eläminen meitä varten. Ja toistaiseksi ainakin, kun tässä nyt on sen muutaman kuukauden asunut, tuntuu että on se. Rauhallinen ympäristö on luksusta, ja tänäänhän sen kuulee sitten että kantautuuko tänne edes ne uuden vuoden rakettien metelit sisään...


Raskaitakin asioita tapahtui, kun päätimme ottaa viime vuoden lopussa uuden koiran, kun edellinen jouduttiin lopettamaan ennenaikaisesti helmikuussa 2014... Alpo ehti olla meillä alle vuoden, kun jo jouduimme luopumaan siitäkin. Alusta asti Alpon kanssa oli erilaisia ongelmia, se ei löytänyt paikkaansa laumassa, ja otin välillä sen kanssa yhteen melko rajustikin... Alpolla oli myös ajoittaista jalan klenkkausta, ja suolistovaivaa. Uudelleensijoittamispäätös kuitenkin kasvattajan kanssa tehtiin muutama viikko tänne Lempäälään muuton jälkeen, kun Alpon käytös kaikkien kokeilujen, jääkausien, hoidossa olon jne. jälkeenkään ei muuttunut, ja luotto koiraan oli tyystin kadonnut. Käytöksen eteen olisi pitänyt tehdä extramäärä töitä, ja teimme silloin perheen kanssa raskaan päätöksen, että Alpon olisi hyvä olla jonkun sellaisen perheen tai ihmisen taloudessa, jossa ei ole lapsia, ja aika riittää keskittymään koiraan sen tarvitsemalla määrällä. Ennen uuden kodin etsinnän aloittamista Alpo kuitenkin käytettiin kasvattajan toimesta vielä eläinlääkärissä tutkituttamassa jalka perinpohjin, ja siellä kävi ilmi, että jalassa oli synnynnäinen vika, joka on todennäköisesti kipuillut kovasti koko sen elämän ajan. Polvi ei ole mennyt sijoilleen koskaan, lihakset olivat täysin kehittymättömät siinä jalassa ja toisessakin takajalassa oli löysyyttä nivelissä. Leikkaus olisi pitänyt suorittaa välittömästi, eikä takeita lopulliselle korjaantumiselle ollut siltikään, joten meille suositeltiin Alpon lopettamista, ja sen kivuista päästämistä.

Alpo 11 viikkoa...





Aina valmis, ja kauhealla metsästysvietillä varustettu...
Eikä siinä muu auttanut. Alpon kivut kuitenkin selittivät monta käytösongelmaa, joita sen kanssa kohtasimme. Mutta lohduttihan sekin tieto melko vähän..
Se oli jo toinen koira peräjälkeen, jonka kanssa kävi niin, että jouduttiin lopettamaan ennenaikoja. Päätimme että emme mietikään omaa koiraa hetkeen. Katsotaan tuleeko sellaista enää koskaan.

Viimeinen kuukausi tästä vuodesta on mennyt sairauslomalla, ja onkin ollut kova pysäyttäjä omille ajatuksille. Nyt pitää alkaa miettimään asioita uudelta kantilta.

Kaikenlaista on siis ehtinyt tapahtua vuoden aikana, ja silti tuntuu että se meni nopeasti.

Nyt olen innostunut tuosta kuvaamisesta, ja ajattelin tehdä lisää videoita tuonne YouTube-kanavalle, jos ne ihmisiä vaan kiinnostaa! Kirjoittamista en kuitenkaan aio jättää, tämä on mukavaa, ja pidän kovasti ajatuksien ylöskirjaamisesta. Mutta on tuossa kuvaamisessa, ja varsinkin editoinnissa oma juttunsa!

Ensi vuonna aion jatkaa myös missiotani tehdä juuri niitä asioita jotka houkuttaa, ajattelematta sekuntiakaan mitä muut niistä ajattelevat!

Tervetuloa vuosi 2016, tehdään siitä loistava!

-A-J/Parrakas Mies



















tiistai 29. joulukuuta 2015

Parrakkaan Päivä

Tässä lempääläläisessä lyhytelokuvassa Parrakas Mies(A-J Keskinen) seikkailee talvisena joulukuisena päivänä kotona, autossa, Tampereella, autossa, kotona, autossa, kotona.... Jännittäviäkin hetkiä koetaan kun mm. moottorilämmittimen johto ei meinaa irrota, elektroakustisen viritysmittari ei meinaa toimia ja kun poika haetaan päiväkodista... Kuinka Parrakkaan Miehen päivä kruunaantuu, ja tekeekö se karvanaama mitään hyödyllistä?

Sivurooleissa nähdään kansainvälistä väriä kun Flipi Lii, Minnesotan lahja akvaarioharrastukselle ja Bull-Dozer Tanskanen, rahamies Ballerupista antavat kameralle kaikkensa!

Teoksen on kuvannut, ohjannut ja leikannut A-J Keskinen.

Ajoittaisen karkean kielenkäytön takia elokuvaa ei suositella alle 12-vuotiaille. Tai ei tätä kyllä voi kai suositella kenellekään.

Suositellaan katsottavaksi YouTuben omilla sivuilla, tää Blogger skaalaa nuo videot tuohon onnettomiksi ruuduiksi...

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

tiistai 22. joulukuuta 2015

Mies hoitaa jouluostokset aina tehokkaasti...

Jouluaatto on jo kahden päivän päässä! Nyt viimeistään on kaikilla pää punaisena, eikö niin?! Vielä olis sen ja sen lahja ostamatta, ja pakko lähteä johonkin isoon ostoskeskukseen ettei tarvi suhata keskikaupungilla kaupasta toiseen...!
JA KAIKKI MUUTKIN ON TÄÄLLÄ! Ei yhtään parkkipaikkaa, ja ne vähät lumetkin mitä jossain vaiheessa satoi on kaikki aurattu pysäköintiruutuihin, ja joku isäntä on taas ajanut kahteen ruutuun citymaasturillaan! No tuossa on auton mentävä aukko, ei ehkä virallinen parkkiruutu mutta kuka nyt aatonaattona sakottaa...

Sisällä huomaat että täällä on todellakin ihan kaikki! Olet ajatuksissasi laittanut kotoa lähtiessäsi sen lämpimimmän toppatakin, kun joulukuussa olet tottunut tekemään niin... Ulkona on kuitenkin n. 12 astetta lämmintä ja ostarilla lämpö hipoo Rhodoksen heinäkuuta... Eteenpäin et pääse, tai jos pääset Valentin Konosmaiseen vauhtiin, niin yhtäkkiä joku pariskunta läpsyttää käsikynkässä ahtaalla käytävällä ja hymyillen katselee ympärilleen, pysähtelee ja ihmettelee missä sitä oikein ollaan... Pään sisällä kuuluu vaan huuto "VÄISTÄKÄÄ NYT SAATANA!!", mutta vääntäydyt tekovirnistys naamalla ohi mutisten "anteeksi..."...  
Pääset ensimmäiseen tavoittelemaasi liikkeeseen ja tajuat että eihän sinulla ole vieläkään käryä mitä täältä pitäisi ostaa... Pää pyörii kuin huuhkajalla etsien vastausta kysymykseen... Sukkalaari ... Hmm...
Kassan kautta seuraavaan liikkeeseen kilpasuunnistajan elkein! Vaimolle on kyllä ostettava jotain muuta kuin sukkia... 
Koruliike... Kalevala-koruhan on aina varma... Jaa niille on tullut tuollainen Selänne-riipus... Varmaan pitää siitä, aina kehuu Teemua kun näkee tv:ssä...

Pari liikettä vielä, suklaarasia, budapest ja panda, alessa oleva terveysvaikutteinen muovipiikkimatto, taskulamppu, kynttilä, alelaarin greatest hits-karaoke-dvd, kelloradio... 

Kolmentoista liikkeen jälkeen käytävällä ohikulkevien ihmisten töniessä pulssin tasaantuessa hiki silmiä kirvellen katselet ostoskassejasi ja mietit, että eiköhän näillä selviä...

Janoisena, nälkäisenä ja hikisenä takaisin autolle... Mieleen muistuu kun elokuussa vaimon kanssa kaupassa ollessasi nauroit ivallisesti kun vaimo ehdotti että pitäisikö tuosta alennusmyynnistä ostaa joululahjat sukulaisille jo nyt... Joululahjoja näin aikaisin, ehtiihän ne, mennääs nyt....

Mihis minä sen auton laitoin.... Mikäs viesti sinne tuulilasiin on jätetty....

Kotona vaimo kysyy "oliko ruuhkaa?".... "Saat sitten itse paketoida omat lahjasi..."

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE, OLKAA IISISTI! TÄRKEINTÄHÄN ON RAUHOITTUA... MUISTA RAUHOITTUA... RAUHOITU!

-A-J


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

LOPETA SE VINKUMINEN TYHMÄ SOMETTAJA!

Tämä nykyinen sosiaalinen media on mahdollistanut ärsyttävän ilmiön, nimittäin VINKUMISEN! Kun ennen vanhaan joku otti päähän tai ärsytti, mutisit siitä itseksesi tai sanoit kaverillesi. Se oli tosi kivaa, meidän muiden ei tarvinnut tietää siitä välttämättä mitään. Nykyään vinkuminen on tuotu osaksi kaikenlaista keskustelua, ja kuvitellaan että SINUN VINKUMINEN kiinnostaisi yhtään ketään.
Joku hehkuttaa facebookissa tulevaa Star Wars-elokuvaa. Toinen kommentoi "piti mennä katsomaan, mutta alkaa ärsyttää tämä ylenpalttinen hehkuttaminen..." JAA! ÄLÄ VINGU!
Kun yritys mainostaa Facebookissa aktiivisesti omaa tuotettaan, jotta se saisi lisää asiakkaita ja pysyisi elossa, niin joku kommentoi "En taida tilata enää kun teidän mainos näkyy kokoajan mun facebook-seinällä..." JAA! ÄLÄ TILAA! ÄLÄKÄ VINGU!
Onkohan muissa maissa kuin Suomessa tällainen meininki? Jos ei muuta asiaa ole, niin ainakin pitää ilmoittaa muille mikä itseä ärsyttää. Ja juu, epäkohtiin voidaan puuttua, vääryyksiin ja valheisiin, mutta sellainen oman turhanpäiväisen ja mitättömän mielipiteensä julkituominen on raivostuttavaa! Ja kun se valittaminen rajoittuisi sinne omalle seinälle ja omiin päivityksiin, silloin sen kiukuttelijan voi piilottaa kokonaan, mutta kun se pitää käydä ilmoittamassa toisten päivityksiin ja kirjoituksiin! Mikä saa vinkujan kuvittelemaan, että me haluamme kuulla että sitä vituttaa juuri se sun juttusi?! EI ME HALUTA! ÄLÄ VINGU!
Toinen ongelma on se, että ihmiset, joiden nokkeluus ja järjenkäyttö riittää erottamaan suurinpiirtein vain sen, että toisen naama on eri värinen kuin toisen, pääsee nyt kertomaan omia viisauksiaan koko kansan nähtäville! Se kertoo lujaan ääneen caps lockeilla että "MEILLE EI TARVI TÄNNE TULLA KUN MEILLÄ JUOPOTKAAN EI VIELÄ SAA TARPEEKSI LEIPÄÄ JA KAIKKI ULKOMAALAISET ON VIHOLLISIA!111! RAJAT KIINNI, KAUPAT KIINNI, PUHELIN KIINNI, OVET KIINNI, KANSI KIINNI!!" Turpa kiinni! Olen avoin esim. tälle viitatulle kriittiselle maahanmuuttokeskustelulle, mutta vain, jos argumentit ja pointit on edes vähän järkiperäisiä tai perusteltuja!

VINKUMIS- JA ELÄMÄM KOULU-LUKKO FACEBOOKKIIN JA MUIHIN JULKISIIN PALSTOIHIN!



-A-J

tiistai 15. joulukuuta 2015

TESTISSÄ: Beardbrand Beard Softener, Tree Ranger

Minulle tavoittelemisen arvoinen seikka parrassani on pehmeys. Kova koppurainen parta on inhottava, se varisee ja sitä on hankala muotoilla ja saada siistin näköiseksi.
Pehmeyteen pääsee vaikuttamaan ainakin hyvällä partaöljyllä, hoitoaineen käytöllä sekä säännöllisellä kampaamisella/harjaamisella.

Olen käyttänyt hoitoainetta koko sen ajan kun minulla on pidempi parta ollut. Parhaaksi olen todennut tähän asti yhden luomuhoitoaineen, kunnes sain Dick Johnsonilta testiin tämän Beardbrandin Beard Softenerin, eli parranhoitoaineen.

Beardbrandiltä löytyy näitä parranpehmittäjiä kolmessa tuoksussa, Tea Tree, Spiced Citrus ja tämä Tree Ranger. Tree Ranger on tuoksultaan metsäinen, ainakin havupuu minulle tulee mieleen. Tuoksu on siis minun makuun miellyttävä.

Koostumus on hyvin samanlainen kuin muissakin hoitoaineissa. Valkoista, kokolailla vaahtoamatonta tahnaa, joka levittyy helposti. Ja toimii!

Niin kuin olen jo aiemmin kertonut, olen vähentänyt saippuoimista aikalailla, käytän muutaman kerran viikossa partasaippuaa leukaan, tai silloin, jos siihen on raskaammin laitettu vahaa ja öljyjä. Enkä tätäkään joka pesulla välttämättä käytä, mutta useammin kuitenkin. Ja tunnen, että se pehmentää partaani, ja pitää sen helposti kammattavana!

Suosittelenkin tätä käyttämään, jos tunnet että parran tarvitsisi vähän pehmetä. Jos taas saat pehmeyden pelkästään öljyllä, on ehkä turha tunkea sinne mitään ylimääräistä. 

Yhden jutun haluan vielä täsmentää. Saippuoissa ja mm. tässä parranhoitoaineessa esiintyy ainesosaluettelossa sana "cetearyl alcohol". Se onkin aiheuttanut ihmetystä, että voiko alkoholi olla hyväksi parralle, mutta setearyylialkoholi on ainesosa joka on saippuoissa tekemässä sen vaahdon, ja tässä hoitoaineessa emulgoimassa, eli sitomassa yhteen öljyjä ja muita aineita. Eli ole huoleti, ei ole sama kuin kossulla pesisit.
Huomioimisen arvoinen seikka on kuitenkin, ettei hoitoaine sisältäisi silikonia, se kun voi kerrostua patakarvaan, ja voi aiheuttaa mm. hilseilyä. Tässä sitä ei ole.

Beardbrand Beard Softener Tree Ranger Dick Johnsonin verkkokaupasta!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Naamanmuotoilun ja keikan onnistumisesta, eli viikonloppukuulumisia!

Huomentapäivää!

Viikonloppu on jo taittumassa arkistoon, mutta onhan meillä vielä sunnuntai.

Perjantain pikkujoulukeikka meni oikein hyvin. Etukäteen musiikki jota haluttiin soitettavan, oli vähän epäselvää, ja "laidasta laitaan" oli se millä sinne sitten oltiin valmistauduttu menemään. No, vauhdikkaampi meininki siellä jo oli kuin mitä meidän eka setti meinasi tarjota, mutta yritettiin vähän elää sen meiningin mukana, ja onnistuttiin toteuttamaan ihan hyvät bileet!
Olen nykyään aina autolla, mutta kun noissa reissuissa tahtoo mennä kuitenkin aika myöhään, ja kun minun unenlaatu ei ole kummoinen ollut moneen kuukauteen, oli olo lauantai-aamuna kuin olisi tullut sittenkin taksilla. Suurin toiveeni olisikin nyt tällä sairauslomalla, että saisi kunnolla nukuttua, eikä väsyttäisi KOKOAJAN....

Lauantaina olikin mukava tilanne, kun poika lähti mummulle yökyläilemään, ja me päästiin rouvan kanssa kaupungille syömään. Tosin jossain vaiheessa tuli mieleen, että tosiaan, sehän on pikkujoulukausi, että pääseekö sitä mihinkään edes sisään, mutta ei tarvinnut kuin yhdeltä ovelta kääntyä mahdottoman jonon takia pois, seuraavassa onnisti jo nopeasti.

Käytiin myös katsomassa Keskustorilla Joulutorin tarjontaa. Kaikenlaista makkarasta puukauhaanhan siellä oli tarjolla. Ainut mikä puuttui oli lumi. Muutenhan siellä on aika hyvä tunnelma, varsinkin kun pimeän aikaan menee.



Mutta näköjään se lumi tuli tänään taas. Ainakin Lempäälässä on maa valkoisena. Ei tuolla nyt vielä lumilingolle töitä ole, mutta alkuhan se on tuokin! Kyllä niin masentaa se harmaa ja vesisade.
Jos nyt ainakin jouluaatto olisi valkoinen täälläkin, niin olisin tyytyväinen.

Mulla on ollut taas partakriisi, kun ei ole meinannut leuka asettua mitenkään, mutta trimmasin sitä itse oikein reilusti, ja annoin sille tehokuurin taas arganöljyistä partaöljyä, niin alan olemaan jo helpotuksen puolella. Vaikka parrakkaana olo onkin kivaa, niin ei viitsisi ihan minkälaista tuppoa vaan leuassa roikotella...

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille! Lisää kahvia...

A-J
Vaikka viikset onkin huulirajan alapuolella, on ne kuitenkin luonnollisen näköiset mielestäni. Partaankin tullut jo hyvä pyöreys ja kivasti massaa. Kuinkahan pitkän sitä kasvattaisi...?



perjantai 11. joulukuuta 2015

Pikkujoulujen glamouria soittajan silmin!

Perjantai on täällä!
Mulla on tänään pikkujoulukeikka, ja mikäs sen mukavampaa! Terästetyllä glögillä pahimmat kulmat pois hiottuna toimari käskevään sävyyn ilmoittaa mitä bändi soittaa ja koska laitetaan taustamusiikki.
Roudaus tapahtuu liian monen rappusen ja tupakkaa polttavan pikkujouluilijan ohi. Kaikki kysyy "ooksää bändistä?" kun sylissä on 40kg painava vahvari.
Lavalla on yksi töpseli. Jatkoroikat kaivetaan esiin. Taustamusiikki tulee korvan vierestä omia kamoja kytkiessä juhlapaikan 30 vuotta vanhoista laitteista, jotka pätkii, välillä tulee hiljaa, välillä kaiuttimen kartioista lentää pölyä. Toimari huutaa että "koittakaa nyt saada ne kamat toimiin!"
Bändille on ruoka odottamassa. On odottanut kolmisen tuntia siinä lämpimässä pöydällä. Rosolli, kuivia leivän kannikoita, kylmää kasvisgratiinia ja nahistuneita falafel-pyöryköitä. Ja näköjään salaatinkastike.
Soitto alkaa. "Soittakaa jotain tanssittavaa alkuun!" Soitetaan Baddingia. Kaksi ihmistä tanssii. Kokeillaan vähän vauhdikkaampaa väliin. "Älkää soittako näin nopeeta vielä! Nyt sitä valssia!" Soitetaan Kultainen Nuoruus... Huomaan miettiväni paljonko kello on ja montako biisiä pitää vielä soittaa että setti on ohi...
Tauko. "Pistäkää se taustamusiikki päälle!" Talon kamat pätkii... "Lujempaa!"

Toinen setti alkamassa. Mahassa alkaa kiertää. Olikohan se gratiini ollut siinä pöydällä juuri vähän liian kauan...
Nyt mennään astetta vauhdikkaammin. Etukäteen on toivottu CCR:ää... No mennään sillä.
Joku tulee kesken kertosäkeen viittomaan ja huutamaan naaman eteen. Väliosassa kyyristyt viittojan tasolle samalla kun jatkat soittamista. Hän toivoo humppaa. Jatkaa toivebiisien luettelemista huutamalla samalla kun nouset takaisin mikrofonin ääreen laulamaan toista säkeistöä...
Biisin jälkeen kerrot että yleisö on toivonut humppaa. Joku huutaa haluavansa Hectoria. Lavan eteen muodostuu rykelmä jossa ryhmä ihmisiä huutaa satunnaisia artistien ja kappaleiden nimiä. Hymyilet, ja sanot että "katsotaan mitä voidaan toteuttaa." Jatkat settiä.
Viimeiseen settiin kaikki irti. Nyt tupakalla kävijät on juoneet tarpeeksi monta lonkeroa, ja tanssivat villisti Kaija Koon tahtiin. Joku huutaa Dingoa. Toinen huutaa ettei varmaan tanssi jos tulee Dingoa. Soitetaan Levoton tuhkimo. Yksi ei tanssi.

Viimeinen biisi soitettu. Ei riitä. Vielä yksi biisi soitetaan. Sekään ei riitä. Bändi lopettaa silti. Alkaa roudaus. Joku tulee lavalle. Kaatuu mikkiständiin. Kaataa kitaristin kitaran. Ei mene rikki. "Te olitte tosi hyviä! Onko teillä levyä?" Joku tulee toteamaan, että ette sitten soittaneet sitä humppaa... "Ottakaa huomioon minun ikäni." Pyydän anteeksi.

Koko roudauksen lavalla seisoo sama ihminen glögilasi kädessä ja toistelee "te olitte kyllä hyviä! Onko teillä keikkoja paljon? Teettekö te tätä työksenne?" Kannat 40kg painavan vahvarin takaisin liukkaita ulkorappusia vesisateessa kaikkien tupakalla olijoiden välistä. Joku taputtaa todella lujaa olkapäästä "Hyvä bändi!" toinen huutaa vielä perään "Ei tullu Hectoria!"

Oho, kerroin jo etukäteen mitä illan keikalla menee!
Ei vaan, mukavaa hommaahan tuo soittaminen on. Pikkujoulut on niin iloisia juhlia...

A-J

maanantai 7. joulukuuta 2015

Better to burn out, than to fade away?

Tervehdys taas!

Parrakkaan Miehen blogissa on ollut pieni radiohiljaisuus hetken aikaa. Pahoittelut siitä. Olen tällä hetkellä sairauslomalla nyt vähän kaikesta, ja lämmittelen täällä talossa takkoja.

Totesivat nimittäin työterveydessä reilu viikko takaperin minulla olevan vakava työuupumus...!
Kyllä sitä osaakin olla sokea kaikille merkeille, jotka nyt virallisen diagnoosin jälkeen tuntuvat jopa typerän ilmiselviltä...

En ole nukkunut moneen kuukauteen kunnolla, ja tämä on sitten saanut lopulta aikaan erinäköisiä oireita kehossa ja mielessä. Huonot yöunet taas ovat tulleet monen eri tapahtuman johdosta, reilun vuoden ajalta, liittyen tuonne työrintamaan. Mutta nyt kun ongelma on suurinpiirtein selvillä, voi aloittaa korjaamisen.

Työuupumus, "burnout", ei ole kovin harvinainen ilmiö. Jokainen meistä on siitä vähintään kuullut. Minä kuvittelin, että se tulee sellaisille jotka tekee töitä suurinpiirtein 10 vuotta ympäri kellon ilman lomia, mutta kyllä se tulee näköjään hiukan helpomminkin. Joka neljäs suomalainen kärsii työuupumuksesta(Lähde: Ylen uutiset 2.6.2014) , joka on yllättävän paljon. Ja nykyisellä taloustilanteella piikki on varmasti nousussa.

No, minullahan on asiat tosiaan jo ihan hyvin, kun ongelma on tiedossa, ja "eheytyminen" on aloitettu.
Nyt pitää vielä löytää oikeanlaiset ratkaisut tuohon työmaailmaan, jotta pystyn välttämään tämän jatkossa. Luulen, että ainakin helpompaa sen välttely tulee olemaan, kun olen kerran tämän kokenut.

Mielenkiinnosta kysynkin, onko muilla ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Kuinka kauan toipumiseen meni?

Minä menen takaisin tuijottelemaan takkaa, mutta tartun taas blogiin pian todenteolla, tämähän on kuitenkin hauskaa puuhaa!

A-J



keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Mistä on pienet pojat tehty, aikuisten mielipiteistäkö?

Hmm...
Olen tässä sivusilmällä seurannut bloggaaja Emmi Nuorgamin kirjoituksesta johtunutta vihaista mutinaa ja suoranaista vihapuhetta häntä kohtaan ympäri somea. Kyse on siis alunperin Anttilan sivuilla olleesta markkinointitekstistä koskien lasten leluja. Ja Nuorgamin referoinnin perusteella aika 50-lukuista tekstiä se onkin.

Tässä on nyt ehkä vedetty huutelijoiden taholta vähän mutkaa suoraksi.
Muistan lukeneeni joskus jutun vanhemmista jotka kasvattivat lastansa sukupuolineutraalisti niin, että eivät kertoneet kumpaa sukupuolta hän oli. Hän oli aina vain yleisesti lapsi, ja isä ja äiti-nimityksen sijaan käytettin Susi ja Kettu-nimiä. Vanhempien mielestä kuulemma sukupuoliroolit rajoittavat käyttäytymistä. Mietin aiemmin, että muistinkohan väärin, oliko tämä vaan joku legenda, mutta googletin, ja löysin vahvistuksia siitä että tämä tosiaan on totta. Mm. Savon Sanomien mielipide-palstalla on siitä kirjoitus.

Jotenkin olen tulkitsevinani nyt näiden vihapuheiden kirjoittajien vetävän suoran viivan Nuorgamin kritiikin Anttilan tuoteteksteistä suoraan tuohon edellä kuvailtuun kasvatustyyliin, vaikka oman ymmärrykseni mukaan kysymys ei taida olla ihan siitä.

Meillä poika leikkii autoilla, tukkirekoilla, leikkiporakoneilla ja katsoo dvd:ltä samaa osastoa. Paidoissa esiintyy betoniautoa ja supersankaria. Ja kyllä, me vanhemmat ja läheiset olemme ne hänelle hankkineet. Minun on vaikea perustella itselleni miksi olisin lähtenyt vauva-ajoista asti hankkimaan hänelle nukkeja tai prinsessapaitoja. Minun sisälleni on vain rakennettu sellainen malli, että homma menee noin. Joidenkin mielestä surullista, minun mielestä tavallista.
Jos kuviteltaisiin kuitenkin sellainen tilanne, että oltaisiin lelukaupassa ja poika osoittaisi nukkea ja haluaisi sen, en minä sieltä lähtisi poika kainalossa hyssytellen ulos. Saa hän nukenkin, heti kun sellaista osaa pyytää. En näe siinä minkäänlaista "riskiä". Nyt hän on siinä iässä että osaa valita itse mieltymyksen kohteensa, ja silloin on turha lähteä kieltämään lasta, että ei sitä tai ei noin.

Muistan myös sellaisen somekirjoituksen, jossa äiti oli pahoittanut mielensä, kun pienellä pojalla oli mekko tms. päällä jäähallilla, ja vanhemmat miehet olivat alkaneet hänelle naureskelemaan ja pilkkaamaan häntä. Tässä on sitten taas vähän ristiriitaisuutta mielestäni. Juu, ei saa rajoittaa lapsen luovuutta tai mieltymyksiä, ja muistan kuinka minuakin luettuani kirjoituksen raivostutti aikuisten käytös huomautella ivallisesti asiasta lapsen kuullen, mutta kyllähän tämä äitikin tiesi jo ennen kuin sinne jäähallille lähdettiin, että se ei ihan tavallista ole, että pojalla on mekko päällä. Eikä se toki vieläkään tee aikuisten ilkeyttä suotavammaksi tai hyväksyttävämmäksi. Mutta mielestäni on kuitenkin myös vanhemman vastuulla miettiä, saattaako lastansa ehdoin tahdoin sellaisiin tilanteisiin, jossa lapsi voi tuntea itsensä naurunalaiseksi tai pilkan kohteeksi. Onhan se toki surullista jos me ei saada olla mitä me itse halutaan, mutta esimerkiksi minä jonkinlaista koulukiusausta kokeneena en olisi näin aikuisena ollut kauhean kiitollinen vanhemmilleni jos kiusaaminen olisi alkanut siitä, että olisin halunnut pitää mekkoja päällä pienenä poikana, ja minut olisi päästetty kouluun sellaisissa vaatteissa.
Me voimme ja meidän pitää taistella omien mielipiteidemme puolesta, mutta emmehän me voi tehdä sitä lasten kustannuksella.

No, joka tapauksessa, jättäkää nyt se Emmi rauhaan. Olen samaa mieltä, että ei meille ainakaan tietoisesti tarvitse korostaa, että tämä on pojalle ja tämä on tytölle. Kyllä me vanhemmat tiedetään mikä on meidän lapselle. Ja jossain vaiheessa se lapsi tietää itse.

tiistai 24. marraskuuta 2015

PARRAKKAAN MIEHEN LUKUNURKKAUS: Partakirja (Like Kustannus)

No niin, on aika ensimmäisen Parrakkaan Miehen lukunurkkauksen tekstin, voi olla viimeinenkin...


Partahan on niin upea juttu että kyllä siitä kirja pitää kirjoittaa! Ja itseasiassa! Ruotsalaiset ehti sen jo tehdäkin!

Minä sain ilokseni muutama kuukausi sitten postissa Like Kustannukselta luettavakseni heidän julkaiseman "Partakirjan"! "Partakirja" on ruotsalaisten partablogia pitävien Axel Naverin ja Eric Thorssonin kirjoittama ja Anders Bergstedtin valokuvaama yli 200 sivuinen opus, joka kertoo hyvin kattavasti parran historiasta nykypäivän metsuriseksuaali-ilmiöön.

 Pakko myöntää, että minä en ole kauhean hyvä kirjojen lukija...Pidän kyllä kirjoista, mutta jostain syystä ne oleskelevat pitkän ajan yöpöydällä. Ehkä syy on se, että luen ainoastaan nukkumaan mennessäni, ja kun menen tarpeeksi myöhään nukkumaan, en viitsi edes kantta raottaa...
Joten tätäkin kirjaa on luettu pitkään ja hartaasti, mutta nyt se on luettu!

Jahka sain lukemisen käyntiin, totesin nopeasti, että kirja on äärettömän mielenkiintoinen ja monipuolinen. Ja parran historiasta kertova osuus on parasta antia!

Kirjassa kerrotaan mm. kuinka Venäjällä on joskus ollut partavero, kuinka Amerikassa on joskus jopa kivitetty mies partansa takia, ja kuinka antiikin Kreikassa parta oli pyhä, jonka kautta vannottiin suurimpiakin valoja. Historiaosuus käydään hyvin kattavasti läpi vuosisata kerrallaan.

Kirjassa käydään myös tieteellisesti partaa läpi, mm. tutkimus jossa on tutkittu vaikuttaako parta seksuaaliseen vetovoimaan ja mistä johtuu että joillain kasvaa parta paremmin kuin toisilla.
Ja sivutaan kirjassa myös viiksiä ja niiden historiaa!

"Kourallinen tutkijoita on tullut tulokseen, että naisten mielestä miehistä tulee parran kanssa tyylikkäämpiä."

Hei, tämähän on mahtava kirja!

"Hieman useammat ovat osoittaneet, että naiset päinvastoin pitävät sileäksi ajeltuja miehiä puleensavetävimpinä." 

Tämän jälkeen käytiin vaimon kanssa pieni keskustelu... Ja pidettiin kirjan lukemisessa pieni tauko...

Kirjan suomalaiseen painokseen on myös lisätty muutama kappale, mm. Jouni Hynysen ja Esko Valtaojan haastattelut ja heidän ajatuksensa parroista.

Kirjan lopussa on vielä hyödyllisiä vinkkejä parran hoitoon, joten aika kattava paketti on mahdutettu reiluun kahteensataan sivuun!
Tosin aihe ehkä vähän lässähtää loppuun, kun alkaa kappale otsikolla "Näin ajat parran ammattimaisesti kotioloissa"... Ehkä se on niille jotka otti tuon edellä mainitun tutkimustuloksen tosissaan...

Kirja on toki painottunut ruotsalaisen alkuperänsä takia heidän katukuvaansa, ja painottaakin enemmän sitä, niinkuin myös heidän historiaansa parroista. Suomalaista historiaosuutta ei kirjasta löydy.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että "Partakirja" on loistava tietokirja parrakkaalle, minä ainakin viihdyin kirjan parissa erinomaisesti! Ja nyt kun on se lahjanantojuhlakin tulossa, niin tässä olisi meikäläisen vinkki pukinkonttiin parrakkaalle kaverille... ;)


Like Kustannus: Partakirja

lauantai 21. marraskuuta 2015

T:mi Keskinen, autoja jiiriin vankalla taidolla...

Nyt on tullut taas pari päivää roplattua autojen kanssa, eli täysin omalla epämukavuusalueella häärimistä!
Oulusta palattuamme ei meidän toinen auto lähtenyt käyntiin, eli virrat oli karannut jostain syystä ranskattaresta. Kummin päin se nyt oli, oliko ranskalaisten autojen huono puoli se että siinä EI ole sähkövikoja, vai toisinpäin?
Oi, miksi petit minut Varta...

Noh, lainasin sellaista startboosteria, ja ajattelin että täräytetään sitikka käyntiin! Ei täräytetty. Ei pitänyt inahdustakaan, vaikka minä suojalaseihin ohjeiden mukaan sonnustautuneena varovaisesti tärisevin käsin sitikan räjähdystä peläten asetin ensin punaiset hauenleuat plus-napaan, ja sitten vielä varovaisemmin mustat hauenleuat miinusnapaan jonka jälkeen toiveikkaana asetuin kuskin penkin taakse kääntämään virta-avainta... Ei mitään... Asetin leuat uudestaan, vähän rohkeammin, kuitenkin suojalasit päässä, napoihin, että ne varmasti saavat kontaktia. Takaisin kuskin penkille, ja avaimista vääntö... Ei. Käynnisty.
Nopeet suojalasit! Piti tääkin kuva sitten tänne laittaa...


Hetken kuluttua ystäväni ongelmastani kuullessaan riensi avuliaana apuun käynnistyskaapeleiden ja täyden akun sekä tietotaidon kera tontille ja laittoi vankalla ammattitaidolla johdot ensilyönnillä oikein päin, eikä huolinut edes minun suojalaseja vaikka niitä tarjosin. On se rohkea mies tuo Eepi.
Taas tutulle paikalle kuskin penkille. Sisällä cd-soitin huusi ja työnsi paniikinomaisesti cd:tä sisältään ja auto piti kaikenlaista piipitystä. Eli virtaa tulee! Taas kerran toivot heränneenä avaimen vääntöön ja.... Ei. Vähän lupasi. Ihan vähän.

Keitin kahvit ja teet, ja annettiin vartti vielä Vartalle armoa. Tsumppien jälkeen uusi yritys. Eikä vieläkään.

Eepi ehdotti että jospa sitten työnnetään se käyntiin, eiköhän se siitä sitten. No, minä pullistelijan luonteellani asetuin vapaaehtoisesti takakonttiin kiinni ja Eero ratin taakse ja sitten mentiin! Otsalohko punaisena ja posket täynnä ilmaa työnsin sitikkaa niin paljon kuin lähti pitkin hiekkaista pihaa, hiki roiskui naamalla välittömästi ja xsara sai kyytiä! Ei lähtenyt käyntiin.
Työnnettiin lähtöviivalle takaisin, ja taas täyteen vauhtiin! Keuhkot punaisena veren maku suussa ja reidet lukossa kengät maata ruopien autoa eteenpäin! Ei käynnisty ei.

No, onhan meillä tuossa tuo toinen auto. Vedetään se käyntiin, ehdottaa Eepi. Hetken kaivamisen jälkeen löydämme liinan jolla lähdemme virittämään autoja yhteen. Minä lähden vetävän auton ratin taakse ja Eero jää tutulle paikalle sitikkaa piiskaamaan. Ajelemme ympäri kotitietä ja minä välillä peruutuspeilistä kurkistan että joko valot autossa palaa. Ei pala. Pysähdyn. Eero valittelee että oli avuton olo kun istui täysin matkustajana, ei keksi millä minulle olisi vinkannut pysähtymään kun tööttikään ei toimi, ja eteenpäin vaan mennään. Että olisi kuulemma aiemminkin voinut pysähtyä.

Päädyimme siihen, että se on uuden akun paikka. Ystävälläni Juholla sattuu olemaan ylimääräinen suhteellisen tuore akku, joka on ostettu kesällä autoon joka on jo paalissa. Akku ei näytä internetin mukaan olevan sopivien akkujen listalla meidän sitikkaan, mutta kyllähän se siihen nyt menee! Mittasin akkukotelonkin, menee se!

Seuraavana aamuna asennan uutta akkua autoon. Ensin vanha pois. Nyt uskalsin jättää suojalasit sisälle. Olen rohkeampi. Uusi akku paikoil... No, menes nyt. Noin. Sitten akkukengät paikoilleen. No, onpas hilkulla. Meni kuitenkin paikoilleen. Ja vielä kiinnitysrauta paikoilleen. Jaaha, ei mahdu... Mennään ilman. Laitan vähän pahvia tuonne sivuille niin pysyy jämäkästi paikoillaan.
Sitten vielä varovaisesti toinen silmä kiinni varovasti konepelti alas... Mene kiinni, mene kiinni... Meni!
Starttaus, ja auto on käynnissä! Ja kierroslukumittarikin oli pyörähtänyt oikealle puolelle! Noin helppoa se on kun osaa! Autot on mukavia, ja kiva kun niitä on nykyään kaksi!
Sitten pitäis vielä vaihtaa talvirenkaat...KAHTEEN AUTOON!
Siitä en viitsi enää kirjoittaa, meni suurinpiirtein samalla hengellä kuin viime kerralla... Ja vielä olisi toiseen vaihtamatta...

A-J

tiistai 17. marraskuuta 2015

Oulun keskellä on pieni pala Lappia!

Meillä oli vaimoni kanssa kunnia saada vierailla Lapland Hotelsin aivan uudessa Ouluun 29.10.15 avatussa hotellissa 14.-16.11. Tai kaikillahan siellä on kunnia vierailla kun varaa vaan huoneen ja menee, mutta me saimme vielä mm. kierroksen uuden hotellin tiloissa hotellijohtaja YT Kivisaaren johdolla, sekä mahtavan viiden ruokalajin illallisen hotellin ravintola Oulassa seitsemän muun hotellitestaajan kanssa.
Lapland Hotel Oulun maskotti Selma


Minä en ole itseasiassa koskaan käynyt Lapissa. Kuusamo taitaa olla korkein kohta Suomea jossa olen käynyt, ja siitäkin on vielä jonkin verran matkaa Lapin lääniin. Olen kuitenkin suuri pohjoisen ystävä. Olen syntynyt Oulun keskussairaalassa ja elänyt ensimmäiset vuoteni Kiimingissä, ja Tampereelle muutonkin jälkeen viettänyt siellä ahkerasti aikaa sukuloimassa, nyt kuitenkin aikuisiällä valitettavasti vähemmän.
Olinkin innoissani siitä, että pääsen katsastamaan tämän Lapland Hotelsin tunnelman, kun kysymys kuitenkin kuului etukäteen, että "kuinka olemme saaneet Lapin tuotua keskelle kaupunkia?" Ja tiedän, että Lapland Hotelsilla siitä Lapista kokemusta kuitenkin on.

Lähdimme lauantaina ajelemaan Lempäälästä klo 7 aamulla kohti Oulua, ja yhden pysähdyksen kautta olimme ennen kahta päivällä perillä hotellilla.

Pienen alkusäädön johdosta me olimme alunperin kuvitelleet, että meille tarjotaan yksi yö, lauantaista sunnuntaihin hotellin toimesta, ja näin pitkänmatkalaisena meidän piti tämä jo hyvissä ajoin suunnitella niin, että lauantaina päästään lähtemään. Kuitenkin myöhemmin hotellilta tulleen infon mukaan öitä tarjottiinkin kaksi, perjantaista sunnuntaihin, johon me emme valitettavasti enää pystyneet sopeutumaan, työt sotki harrastuksia. Saimme kuitenkin sovittua hotellin henkilökunnan kanssa, että yöpyisimme sitten lauantaista maanantaihin, ja se oli hienoa joustamista hotellilta.
Komea kuva poroerotuksesta Ravintola Oulan seinällä

Mutta joka tapauksessa, koska muut vieraat olivat saapuneet jo perjantai-iltana, ja tavanneet toisensa, oli heillä jo suunnitelmat valmiina lauantai-päivään, heillä oli joulumyyjäisissä käyntiä ja kiipeilykeskuksessa vierailua ohjelmana. Meillekin oli respaan jätetty viestiä, että olisimme tervetulleita mukaan, mutta olimme hiukan poikki tuosta ajomatkasta, ja päätimme haukata jotain ja lepäillä ennen illan ohjelmaa.

Jo hotelliin sisäänastuessa huomasi sen Lappi-hengen vahvasti. Ensimmäisenä tervehtii poron kuvat ja -sarvet, noitarummut ja taljat. Nurkassa liekehtii takka(joka myöhemmin ilmeni, että se ei suinkaan liekehtinyt, vaan höyrysi(?!)...) ja henkilökunta oli lupsakkaan ystävällistä ja välittömän rentoa.
Takka toimi vesihöyryllä ja voimakkailla led-lampuilla

Huone oli myös hyvällä maulla sisustettu. Minähän en mikään sisustajaihminen ole, eikä tämä ole mikään sisustusblogi, mutta silmät pidin auki, ja pidin siitä mitä näin. Seinällä on poronsarvet tuomassa tunnelmaa, ja väritys on mustaa ja kultaista.
Tosin se musta oli vähän hankala väri esimerkiksi yöpöydässä, se kun näyttää esim. pölyn aika armottomasti... Sanoinkin Jennille illalla, että kun laittoi nukkumaan ja katsoi pöytää, niin tuli vähän sellainen fiilis että on huono hengittää, kun on niin pölyisen näköistä....
Huoneessa aidot poronsarvet, jotka oli käsinmaalattu

Hotelli oli siis myös vielä kesken. Samassa kiinteistössä on toiminut hotelleja ennenkin, Rivoli, Ramada, Rantasipi ja viimeisimpänä Holiday-Inn... Mutta kun kaikki on tehty uusiksi, pinnat on purettu ja uudet huonekalut tilattu, ja tiukalla aikataululla tehdään, on remontin edetessä viivästysten mahdollisuus suuri... Ja näin oli käynyt Lapland Hotelsilla. Kerroksia oli yhteensä hotellilla viisi, joista taisi kolme olla täysin auki, ja neloskerros vielä hiukan kesken, ja viides kerros täysin vaiheessa.
Se taisi tehdä myös meidän yöpymisille osittain vajavaisen kokemuksen, koska esimerkiksi ilmastoinnissa ei tapahtunut mitään, vaikka termostaatin näytöstä lämpötilaa pienensi. Sitä ei todennäköisesti vielä voitu pitää kunnolla päällä, jotta rakennuspöly mitä ylemmissä kerroksissa vielä oli, ei tulisi ilmastointikanavien kautta muihin huoneisiin... Tämä on siis vain minun arvaukseni.... Mutta jokatapauksessa hieman tunkkainen ja lämmin ilma ainakin meidän huoneessa oli...

Lauantai-illan ohjelmassa oli ensimmäisenä hotellin esittely hotellijohtaja Y.T.:n johdolla. Ensin saatiin vähän historiaa ja perustietoja neukkarissa, ja sitten kävelykierros ympäri hotellia. Hotellin yhteydessä on oululaisittain historiallinen rakennus Ynninkulma, joka on töröttänyt siinäkin muodossaan paikallaan jo 1800-luvulta, mutta maan alla olevista holveista vanhin on rakennettu jo 1600-luvun puolivälissä. Nämä tilat olivat myös hotellin käytössä, jossa voitiin järjestää erilaisia juhlia. Holvit olivat kaikista mielenkiintoisimman näköisimmät, ja yhdessä niistä sijaitsi hotellin viinikellari.
Yksi holveista oli käytössä esim. kokouksia varten
Viinikellari jonka katosta lähti suora putki ulos hotellin pihaan

Kierroksen jälkeen meille kävi esittäytymässä ravintola Oulan keittiömestari Roope Kotila, joka oli ilmeisen ansioitunut mies ruuanlaittorintamalla, vuoden nuori kokki 2014, suomen kokkimaajoukkueen jäsen ja mitä muuta. No ruokaa hän osasi ainakin tehdä! Nimittäin tulevan yllätysmenun pienimuotoisen esittelyn jälkeen, paljastamatta kuitenkaan mitä ruokaa oli luvassa, Roope siirtyi köökin puolelle ja me istahdimme ravintolan pöytiin alas jutustelemaan ja odottamaan mitä tuleman pitää.
Alkudrinkkinä saatiin skumppaa kuusenkerkällä maustettuna, jossa oli myös vivahde lakkaa. Perään tuli kokin tervehdys, palsternakkakeittoa paahdetuilla auringonkukan siemenillä, joka oli aivan mahtava ruokahalun herättäjä. Sitten sieltä tuli tasaisin väliajoin mielettömällä esillepanolla vaikka mitä, Inarinjärven siikaa, punajuuritartaria, rautua, paistettua riekkoa Enontekiöltä, fenkolisorbettia ja jälkiruokana vielä vaniljabrûlée lakkasorbetilla. Ja jokaiseen vielä asiaankuuluvasti valitut viinit. Kaikista en ehtinyt kuvaakaan napata, kun oli kiire syödä lautanen tyhjäksi.
Punajuuritartaria, hasselpähkinämajoneesia sekä raitajuurta

Kaikki lautaset olivat Pentikin vartavasten hotellille suunnittelemia

Paistettua Inarijärven rautua, kukkakaalipyreetä, paahdettua kukkakaalia, kuningasrapukastiketta, katajavaahtoa ja paahdettua kurkkuöljyä

Paistettua Enontekiön riekkoa, paahdettua palsternakkaa, palsternakkapyreetä, paistettuja tatteja sekä timjamikastiketta

Vaniljabrûlée, mustikkageeliä, sitruunakreemiä ja lakkasorbettia

En ole koskaan syönyt viiden ruokalajin illallista, eli tällä tavalla pitkän kaavan mukaan. Ja melko pitkäänhän siinä menikin, kun ruokapöytään istuttiin klo 19 pintaan ja klo 22 katsoin ensimmäisen kerran kelloani jälkiruuan tienoilla että ohhoh, kylläpä aika rientää! Ja mikäs siinä rientäessä, istuttiin samassa pöydässä Lapland Hotelsin yhteisömanageri Juuso Holsteinin sekä hotellijohtaja Y.T. Kivisaaren kanssa, ja oli miellyttävä huomata kuinka välitöntä heidänkin jutustelunsa oli, siinä oltiin sellaisen lappilaisen välittömyyden äärellä, vaikka molemmat olivatkin etelästä junantuomia.

Jälkiruokakahvit vielä päälle, ja hotellihuoneeseen nukkumaan. Olihan hieno kokemus tuo ilta!
Ja vaikka ruuassa oli kysymys enemmänkin tällaisesta "fine diningista", ei tunnelma ravintolassa ollut kuitenkaan mitenkään jäykkä. Ei mitään valkoisia pöytäliinoja ja kuiskutusta, vaan rento ja rehti meininki. Sopi tällaiselle perusjätkällekin hyvin, ei tullut hetkeksikään "vaivatunut" olo.

Lapland Hotelsin vahvin puoli onkin sen ravintola ja henkilökunta. Ruoka on hyvää, tunnelma ravintolassa on oikeanlainen, henkilökunta tuntuu vilpittömältä ja lämminhenkiseltä, ja sellainen Etelä-Suomen päälleliimattu asiakaspalvelu loistaa poissaolollaan. Ei yritetä, vaan ollaan.

Ja vielä kun aamupalalle pääsi, ja huomasi kuinka se on myös hiukan poikkeava noista perinteisten hotelliketjujen aamiaisista poromustamakkaroineen ja smoothieineen, tajusi että keittiön puoli on ainakin osaavasti mietitty loppuun asti. Ja minäkin olen jonkunverran matkustellut, ja ainoat hotellit joissa olen törmännyt kokkiin joka paistaa mieltymystesi mukaisen omeletin aamiaiseksi, ovat olleet Shanghaissa ja Oulussa, on sekin aika suuri plusmerkki!
Miinus on kuitenkin laitettava maanantai-aamun kattaukseen, kun pekonin sijasta pannulla lötkötti prinssinakit, olivat kuulemma päässeet pekonit loppumaan... No, keskityin sitten täyttämään vatsani vähän raikkaammilla asioilla, mm. heidän itsetehdyllä marjajugurtilla...

Kuva toisen aamun aamiaisesta kun pekoni loisti poissaolollaan...
Ehkä suurin ahaa-elämys tässä viikonlopussa oli kuitenkin henkilökohtaisesti se, kuinka "etelöitynyt"(olen keksinyt sanan ihan itse) minä olen. Nimittäin se alun selkkaus johtuen yöpymispäivämääristä otti minua aika paljonkin aivoon alunperin. Mutisin että miten voidaan hoitaa asioita näin, että päivämäärät pitäisi kai kaikilla olla tällaisessa hommassa hyvissä ajoin etukäteen selvillä ja miten nämä täsmennetyt aikataulutkin tulevat vasta nyt ja vielä torstaina, päivää ennen virallista viikonlopputestausta tulee viestiä tekstillä "hyvää isänpäiväviikonloppua"... Sillä että päivämäärät menivät miten menivät, ei ollut minkäännäköistä merkitystä itse tapahtumaan. Kaikki oli Lapland Hotelsin puolesta järjestettävissä, yöpyminen siirrettiin maanantaihin, meidät otettiin jälkijunassa tulleina hienosti huomioon, mahduimme porukkaan, joka oli tavannut toisensa jo miltei vuorokautta aiemmin kuin me liityimme mukaan. Turha "mailan puristaminen" tällaisissa asioissa on... no, turhaa. Hieno viikonloppu, kiitos sen järjestämisestä vastanneille!

Se mitä vielä voin sanoa "tehtävänannon" puitteissa, on, että tuntuu hiukan hankalalta arvostella keskeneräistä tuotetta. Kun ilmastointi saadaan kuntoon, (ja ehkä hiustenkuivaajan voisi vaihtaa ehjään) voisi itse hotellihuonekin olla miellyttävämpi kokemus. Ja sitä mustaa yöpöytää miettisin vielä...

Joka tapauksessa, me saimme Lapland Hotelsin puolesta elämyksen, jota tuskin unohdamme koskaan. Sen teki ihmiset ja hyvin tehty ja suunniteltu ruoka.

Loppuun voisin vielä antaa menovinkin Oulussa vierailijoille. Noin 25 km Kuusamontietä Kuusamoon päin ajaessa tulee vastaan hienoa luonnonmaisemaa, Koitelinkoski, joka sijaitsee siis siellä mistä minä olen kotoisin, Kiimingissä. Kannattaa käydä katsomassa kosken pauhua siellä, ja vaikka grillata makkarat!

Koitelinkoski
Tästäkin reissusta jäi haikea kaipaus sinne pohjoiseen. Me tapaamme taas!

A-J/Parrakas Mies

Kuvat: A-J Keskinen/Parrakas Mies

perjantai 13. marraskuuta 2015

TESTISSÄ: The Handmade Soap Company Viiksivaha

No niin, Movember kulkee, ja on marraskuun toisen viiksivahatestin aika!
Tällä kertaa käsittelyssä on irlantilaisen The Handmade Soap Companyn viiksivaha.

The Handmade Soap Company on perustettu irlantilaisen pariskunnan toimesta vuonna 2009, ja se valmistaa käsintehtyä 100% luonnonkosmetiikkaa. Valikoimaa heiltä löytyy käsivoiteista kylpysuoloihin ja huulirasvoihin.

Heidän viiksivahansa olikin mielenkiintoinen tuttavuus. Heti kun purkista vahaa sormiin pyyhkäisee, huomaa, että koostumus ei todellakaan ole perinteisen jämäkkä. Tämä on vain hiukan käsirasvaa tiukempaa tavaraa. Tässä ei siis todellakaan tarvita esim. hiustenkuivaajaa vahaa notkeuttamaan.

Pohjana tässä on mehiläisvaha, ja heti järjestyksessään toisena ainesosana löytyy risiiniöljy... Ei kannata siis huulia kovin nuolla, ettei tule kiire vessaan. Hehheh. Hehhehhee.

Levittäminen on toki helppoa koostumuksen ollessa notkeaa. Sormin muotoilu riittää.
Mutta tuoksu tuo mieleen hammastahnan. Tämä on hyvin menthoolimaisen raikas tuoksultaan. Voisin kuvitella että jos on flunssa, niin tämä saattaa jopa vähän avata tukkoista nenää... Plussa vai miinus, mielipidekysymys. Mutta perinteisiin viiksivahoihin tottuneena vähintään erikoinen tuoksu.

Pito on hyvin kevyt. Tällä saa kyllä luonnollisen muotoilun aikaiseksi, mutta lisääminen on suotavaa kesken päivän, jos haluaa viikset pitää siinä asennossa mihin ne aamulla muotoili. The Handmade Soap Company antaa vinkin, että hiustenkuivaajalla muotoilun perään puhaltelemalla saa vähän jämäkämmän pidon.

Pidän siitä, että tämä on luonnollista tavaraa. Se pärjää siis siinä mielessä muillekin tämän hetken suosituimmille tuotteille, ei tarvitse miettiä mitä myrkkyä sitä itseensä levittelee. Tämän tuoksu ei kuitenkaan ole minun juttuni, ja pito saisi olla astetta parempi. Levittämisen helppoudesta kuitenkin plussaa!



The Handmade Soap Company Viiksivaha Vapaaherran verkkokaupasta!

torstai 12. marraskuuta 2015

Kampille pisteet!

Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, oli minulla keskiviikkona vähän erilainen työpäivä. Kävin nimittäin Helsingissä esittelemässä Mr. Bear Familyn partatuotteita!
Ensimmäisenä täytyy tunnustaa maalaisuutensa. Minulle oli ilmoitettu etukäteen että Kampin Ruohonjuuressa on esittely. Ei tullut pieneen mieleenkään, että Kamppi olisi joku muu kuin se ostoskeskus. Sitten kun kaveri hyppäsi jousille vähän ennen määränpäätä, se kysyi että "missäpäin Kamppia se liike on?" Olin ihmeissäni että en minä tiedä, kyllä se sieltä opasteista löytyy... Sitten se meinasi että me ollaan jo Kampissa, kun ajeltiin siinä ja mietittiin että minne laitetaan auto parkkiin, tajusin, että jaaaaaa, se Kamppi on kaupunginosa! No, olin jo siinä vaiheessa auttamattomasti myöhässä, ja tehtiin diili, että minä hyppään autosta pois, ja kaverit lähtee parkkeeraamaan autoani, ja minä lähden navigaattorilla kävellen suunnistamaan oikeaan paikkaan. No osoite mikä liikkeelle netistä löytyy, vei minut Alkoon. Ajattelin että eihän tästä nyt tule mitään, maalainen kaupungissa. Mutta lopulta paikka löytyi. Eikä kovin kaukaa siitä Kamppikeskuksesta missä sen luulin alunperin olevan...

Esittelypäivä itsessään oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Ruohonjuuren asiakaskunta koostuu vahvasti suuremmalla prosentilla naisista kuin miehistä, ainakin keskiviikkopäiväisen otannan mukaan. Tarjoa siinä nyt luontevasti partaöljyä völjyyn. No, pikkuhiljaa homma alkoi luistamaan, ja asiakkaiden kanssa pääsi vähän enemmän jutulle mistä on kyse. Ja aika kivasti ihmiset jo tiesikin partaöljyn olemassaolosta! Partavahat oli sitten vähän tuntemattomampaa tavaraa, mutta oli kiva päästä kertomaan ihmisille niistäkin! 
Kampin Ruohonjuuren työntekijät olivat mukavia, ja ilmapiiri tehdä siellä töitä oli hieno! Pöytäkin oli tehty mahtavasti valmiiksi, käykää paikalliset katsastamassa, Mr. Bear Familyn tuotteet on siellä upeasti esillä! Niin, ja tämän kuukauden -10% alennuksessa!



Ylihuomenna sitten lähtö Oulua kohti! Siitä raporttia myöhemmin!

Palataan!

PM 

tiistai 10. marraskuuta 2015

Konsulentti ja hotellitestaaja Keskinen moro!

Onpas päivät taas vierähtänyt! Ja mitään erikoista ei ole tapahtunut. Isänpäivä toki juhlittiin, mutta nyt kakut on syöty ja päivänsankarin paistattelut on ohi. :D

Shave Club Finlandilta kävin äsken hakemassa postipaketin, josta löytyi mm. heidän omat partaöljynsä joten sieltäkin suunnasta on luvassa testiä jossain vaiheessa!

Mutta kaikenlaista on taas tulossa!
Parrakkaan Miehen kuluva viikko on ainakin monivaiheinen! Huomiseksi sain työtehtävän lähteä esittelemään Mr. Bear Familyn partatuotteita Helsinkiin Kampin Ruohonjuureen. Siellä ollaan siis klo 12-18! Tule morjestamaan jos ohi kuljet!

Viikonloppuna lähdetään sitten Ouluun Lapland Hotelsin uuden hotellin hotellitestaajaksi! Sieltä on tulossa tiukkaa raporttia instagramiin ja jossain vaiheessa myös blogiin! Katsotaan mitä Oululla on tarjota! Samalla pitää käydä toki vähän juurillaan Kiimingissä myös. 

Joten palataan kaiken tämän merkeissä myöhemmin tällä viikolla!

A-J/Parrakas Mies

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hyvää isänpäivää!

Isänpäivä on hieno päivä! On kunnia saada viettää sitä jo neljättä kertaa.
Olen joka päivä ylpeä pojastani, ja huomaan ajattelevani häntä useasti päivässä.
Minulla on monesti ikävä tuota vintiötä vaikka olisin vain muutamaa tuntia aiemmin sanonut heipat hänelle päiväkodissa.
Koitan miettiä, kuinka voisin olla paras mahdollinen isä hänelle, niin että hän voisi olla minusta ylpeä niin kuin minä olen hänestä.
Halaan poikaani usein, ja muistutan hänelle kuinka tärkeä ja hieno poika hän on.
Saatan joskus hermostuakin hänelle, mutta lepyn nopeasti.
Isänä oleminen on hienointa mitä minulle on tapahtunut. Ja millaiselle pojalle!
"Isona mää olen yhtä iso kun iskä, ja mullakin on paata."