perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vähän itsestäni

Ajattelin, että voisin näin kärkeen kertoa hiukan itsestäni, niin pääsette vähän sisään minun maailmaan.

Olen vuonna 1986 syntynyt mies, ja asustelen Tampereella Iidesrannassa vaimoni, 3-vuotiaan poikamme ja tällä hetkellä 6kk Kishu-koiranpennun Alpon kanssa. Teen varastomiehen hommia päivätöikseni keskustassa sijaitsevan tavaratalon uumenissa. Toimin aikaisemmin samaisessa firmassa myyjänä, mutta erinäisten konsernin sisäisten koukeroiden seurauksena vedän  nykyään pumppukärryjä. Tästä voin kirjoitella joskus myöhemmin lisää. 
Teen myös jonkun verran keikkaa sivutoimisesti, joko trubaduurina mies ja kitara-tyyliin, tai sitten isommalla bändillä bassoa/kitaraa ja laulua ravintoloissa ja yksityistilaisuuksissa ympäri Suomea. Olen joskus ollut laulajana ja lauluntekijänä orkesterissa joka julkaisi yhden virallisen pitkäsoiton vuonna 2007 erään turkulaisen levy-yhtiön kautta. Tämä yhtye on lopettanut toimintansa jo muutama vuosi sitten, mutta mukavia muistoja on jäänyt. Orkesterin entiset jäsenet ovat myös edelleen hyviä ystäviäni, joiden kanssa vuokraamme Nokialta omaa treenikämppää, jonne sisustamme omaa "mancavea".

Muu vapaa-aika meneekin sitten perheen parissa, lapsen ja koiran kanssa touhutessa, ja vaimon kanssa kahdenkeskisistä vapaahetkistä haaveillessa.

Nyt lyön tähän soppaan vielä tämän kaiken päälle tämän blogin kirjoittamisen. Mutta olen päättänyt alkaa tekemään kaikkea mikä on vähänkin mielenkiintoista, niin ei tarvi sitten vanhana miettiä että olisikohan se ollu kivaa.

Joten, tällaisesta alkuasetelmasta lähdetään!

Parrakas Mies

Oman elämänsä elvistelijä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti