sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pakettiauto tarttis saada tällä kertaa!

Sunnuntai-iltaa!

Viikko on vierähtänyt taas hirveän nopeasti. On häärätty talon parissa ja pakkailtu ja muutettu pikkuhiljaa, ja viikonlopuksi lähdettiin rouvan kotikulmille Pohjanmaalle huokaisemaan hetkeksi. Ja se tuli kyllä ihan tarpeeseen.
Käytiin lauantaina Jalasjärvellä maalaismarkkinoilla, oli ihan mukavat meiningit, ja monenmoista laitetta ja ajoneuvoa ihmeteltävänä.
Jonkinlainen heinänkäsittelyvehje...



Pari vanhempaa pyörääkin oli rivissä.
Kehitin muuten taas itselleni jonkinlaisen kuumeen, nimittäin nyt tarvis saada paku! Olishan se näppärä, kun sinne mahtuisi kunnolla tavaraa, ja takatilaan voisi kiinnittää kopin koirallekin, niin sillä voisi tarvittaessa lähteä koko tivolin kanssa reissuun. Mutta silloin sen tavaratilan tarvitsisi olla lämmitettävä/viilennettävä, jotta sillä koiralla olisi hyvä olla.
Voisi ostaa sitten kakkosautoksi jonkun kinnerin, jolla voi toinen tehdä työmatkaa ja kauppareissua.
Mutta taas on yhtä monta mielipidettä hyvistä pakuista kun on ukkoja joilta kysyy. Nyt olen periaatteessa rajannut vaihtoehdot Transitiin ja Transporteriin. Kolmemetrinen tarvis takaosan kuitenkin olla pitkä, jotta mahtuu kunnolla tavaraa kyytiin. Mutta katotaan nyt.

Moottoripyöräkään ei ole vielä unohtunut, mutta taitaa mennä kortin ajo kevääseen, kun tässä on tätä muuttohässäkkää ja kaikenlaista. Opettaja on jo suorittanut opetusluvan teoriakokeen, mutta se on voimassa kolme vuotta, että ei turhaan ole sekään jo hoidettuna.

Kiitos muuten kaikille viime postauksesta positiivisia kommentteja antaneille, lämmitti mieltä!

Ensi viikolla taas testiä jostain tuotteesta blogiin! Palataan!

Parrakas Mies
Löysin mökiltä aika nopeet blehat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti