Hmm...
Olen tässä sivusilmällä seurannut bloggaaja Emmi Nuorgamin kirjoituksesta johtunutta vihaista mutinaa ja suoranaista vihapuhetta häntä kohtaan ympäri somea. Kyse on siis alunperin Anttilan sivuilla olleesta markkinointitekstistä koskien lasten leluja. Ja Nuorgamin referoinnin perusteella aika 50-lukuista tekstiä se onkin.
Tässä on nyt ehkä vedetty huutelijoiden taholta vähän mutkaa suoraksi.
Muistan lukeneeni joskus jutun vanhemmista jotka kasvattivat lastansa sukupuolineutraalisti niin, että eivät kertoneet kumpaa sukupuolta hän oli. Hän oli aina vain yleisesti lapsi, ja isä ja äiti-nimityksen sijaan käytettin Susi ja Kettu-nimiä. Vanhempien mielestä kuulemma sukupuoliroolit rajoittavat käyttäytymistä. Mietin aiemmin, että muistinkohan väärin, oliko tämä vaan joku legenda, mutta googletin, ja löysin vahvistuksia siitä että tämä tosiaan on totta. Mm. Savon Sanomien mielipide-palstalla on siitä kirjoitus.
Jotenkin olen tulkitsevinani nyt näiden vihapuheiden kirjoittajien vetävän suoran viivan Nuorgamin kritiikin Anttilan tuoteteksteistä suoraan tuohon edellä kuvailtuun kasvatustyyliin, vaikka oman ymmärrykseni mukaan kysymys ei taida olla ihan siitä.
Meillä poika leikkii autoilla, tukkirekoilla, leikkiporakoneilla ja katsoo dvd:ltä samaa osastoa. Paidoissa esiintyy betoniautoa ja supersankaria. Ja kyllä, me vanhemmat ja läheiset olemme ne hänelle hankkineet. Minun on vaikea perustella itselleni miksi olisin lähtenyt vauva-ajoista asti hankkimaan hänelle nukkeja tai prinsessapaitoja. Minun sisälleni on vain rakennettu sellainen malli, että homma menee noin. Joidenkin mielestä surullista, minun mielestä tavallista.
Jos kuviteltaisiin kuitenkin sellainen tilanne, että oltaisiin lelukaupassa ja poika osoittaisi nukkea ja haluaisi sen, en minä sieltä lähtisi poika kainalossa hyssytellen ulos. Saa hän nukenkin, heti kun sellaista osaa pyytää. En näe siinä minkäänlaista "riskiä". Nyt hän on siinä iässä että osaa valita itse mieltymyksen kohteensa, ja silloin on turha lähteä kieltämään lasta, että ei sitä tai ei noin.
Muistan myös sellaisen somekirjoituksen, jossa äiti oli pahoittanut mielensä, kun pienellä pojalla oli mekko tms. päällä jäähallilla, ja vanhemmat miehet olivat alkaneet hänelle naureskelemaan ja pilkkaamaan häntä. Tässä on sitten taas vähän ristiriitaisuutta mielestäni. Juu, ei saa rajoittaa lapsen luovuutta tai mieltymyksiä, ja muistan kuinka minuakin luettuani kirjoituksen raivostutti aikuisten käytös huomautella ivallisesti asiasta lapsen kuullen, mutta kyllähän tämä äitikin tiesi jo ennen kuin sinne jäähallille lähdettiin, että se ei ihan tavallista ole, että pojalla on mekko päällä. Eikä se toki vieläkään tee aikuisten ilkeyttä suotavammaksi tai hyväksyttävämmäksi. Mutta mielestäni on kuitenkin myös vanhemman vastuulla miettiä, saattaako lastansa ehdoin tahdoin sellaisiin tilanteisiin, jossa lapsi voi tuntea itsensä naurunalaiseksi tai pilkan kohteeksi. Onhan se toki surullista jos me ei saada olla mitä me itse halutaan, mutta esimerkiksi minä jonkinlaista koulukiusausta kokeneena en olisi näin aikuisena ollut kauhean kiitollinen vanhemmilleni jos kiusaaminen olisi alkanut siitä, että olisin halunnut pitää mekkoja päällä pienenä poikana, ja minut olisi päästetty kouluun sellaisissa vaatteissa.
Me voimme ja meidän pitää taistella omien mielipiteidemme puolesta, mutta emmehän me voi tehdä sitä lasten kustannuksella.
No, joka tapauksessa, jättäkää nyt se Emmi rauhaan. Olen samaa mieltä, että ei meille ainakaan tietoisesti tarvitse korostaa, että tämä on pojalle ja tämä on tytölle. Kyllä me vanhemmat tiedetään mikä on meidän lapselle. Ja jossain vaiheessa se lapsi tietää itse.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
tiistai 24. marraskuuta 2015
PARRAKKAAN MIEHEN LUKUNURKKAUS: Partakirja (Like Kustannus)
Partahan on niin upea juttu että kyllä siitä kirja pitää kirjoittaa! Ja itseasiassa! Ruotsalaiset ehti sen jo tehdäkin!
Minä sain ilokseni muutama kuukausi sitten postissa Like Kustannukselta luettavakseni heidän julkaiseman "Partakirjan"! "Partakirja" on ruotsalaisten partablogia pitävien Axel Naverin ja Eric Thorssonin kirjoittama ja Anders Bergstedtin valokuvaama yli 200 sivuinen opus, joka kertoo hyvin kattavasti parran historiasta nykypäivän metsuriseksuaali-ilmiöön.
Pakko myöntää, että minä en ole kauhean hyvä kirjojen lukija...Pidän kyllä kirjoista, mutta jostain syystä ne oleskelevat pitkän ajan yöpöydällä. Ehkä syy on se, että luen ainoastaan nukkumaan mennessäni, ja kun menen tarpeeksi myöhään nukkumaan, en viitsi edes kantta raottaa...
Joten tätäkin kirjaa on luettu pitkään ja hartaasti, mutta nyt se on luettu!
Jahka sain lukemisen käyntiin, totesin nopeasti, että kirja on äärettömän mielenkiintoinen ja monipuolinen. Ja parran historiasta kertova osuus on parasta antia!
Kirjassa kerrotaan mm. kuinka Venäjällä on joskus ollut partavero, kuinka Amerikassa on joskus jopa kivitetty mies partansa takia, ja kuinka antiikin Kreikassa parta oli pyhä, jonka kautta vannottiin suurimpiakin valoja. Historiaosuus käydään hyvin kattavasti läpi vuosisata kerrallaan.
Kirjassa käydään myös tieteellisesti partaa läpi, mm. tutkimus jossa on tutkittu vaikuttaako parta seksuaaliseen vetovoimaan ja mistä johtuu että joillain kasvaa parta paremmin kuin toisilla.
Ja sivutaan kirjassa myös viiksiä ja niiden historiaa!
"Kourallinen tutkijoita on tullut tulokseen, että naisten mielestä miehistä tulee parran kanssa tyylikkäämpiä."
Hei, tämähän on mahtava kirja!
"Hieman useammat ovat osoittaneet, että naiset päinvastoin pitävät sileäksi ajeltuja miehiä puleensavetävimpinä."
Tämän jälkeen käytiin vaimon kanssa pieni keskustelu... Ja pidettiin kirjan lukemisessa pieni tauko...
Kirjan suomalaiseen painokseen on myös lisätty muutama kappale, mm. Jouni Hynysen ja Esko Valtaojan haastattelut ja heidän ajatuksensa parroista.
Kirjan lopussa on vielä hyödyllisiä vinkkejä parran hoitoon, joten aika kattava paketti on mahdutettu reiluun kahteensataan sivuun!
Tosin aihe ehkä vähän lässähtää loppuun, kun alkaa kappale otsikolla "Näin ajat parran ammattimaisesti kotioloissa"... Ehkä se on niille jotka otti tuon edellä mainitun tutkimustuloksen tosissaan...
Kirja on toki painottunut ruotsalaisen alkuperänsä takia heidän katukuvaansa, ja painottaakin enemmän sitä, niinkuin myös heidän historiaansa parroista. Suomalaista historiaosuutta ei kirjasta löydy.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että "Partakirja" on loistava tietokirja parrakkaalle, minä ainakin viihdyin kirjan parissa erinomaisesti! Ja nyt kun on se lahjanantojuhlakin tulossa, niin tässä olisi meikäläisen vinkki pukinkonttiin parrakkaalle kaverille... ;)
Like Kustannus: Partakirja
lauantai 21. marraskuuta 2015
T:mi Keskinen, autoja jiiriin vankalla taidolla...
Nyt on tullut taas pari päivää roplattua autojen kanssa, eli täysin omalla epämukavuusalueella häärimistä!
Oulusta palattuamme ei meidän toinen auto lähtenyt käyntiin, eli virrat oli karannut jostain syystä ranskattaresta. Kummin päin se nyt oli, oliko ranskalaisten autojen huono puoli se että siinä EI ole sähkövikoja, vai toisinpäin?
Noh, lainasin sellaista startboosteria, ja ajattelin että täräytetään sitikka käyntiin! Ei täräytetty. Ei pitänyt inahdustakaan, vaikka minä suojalaseihin ohjeiden mukaan sonnustautuneena varovaisesti tärisevin käsin sitikan räjähdystä peläten asetin ensin punaiset hauenleuat plus-napaan, ja sitten vielä varovaisemmin mustat hauenleuat miinusnapaan jonka jälkeen toiveikkaana asetuin kuskin penkin taakse kääntämään virta-avainta... Ei mitään... Asetin leuat uudestaan, vähän rohkeammin, kuitenkin suojalasit päässä, napoihin, että ne varmasti saavat kontaktia. Takaisin kuskin penkille, ja avaimista vääntö... Ei. Käynnisty.
Hetken kuluttua ystäväni ongelmastani kuullessaan riensi avuliaana apuun käynnistyskaapeleiden ja täyden akun sekä tietotaidon kera tontille ja laittoi vankalla ammattitaidolla johdot ensilyönnillä oikein päin, eikä huolinut edes minun suojalaseja vaikka niitä tarjosin. On se rohkea mies tuo Eepi.
Taas tutulle paikalle kuskin penkille. Sisällä cd-soitin huusi ja työnsi paniikinomaisesti cd:tä sisältään ja auto piti kaikenlaista piipitystä. Eli virtaa tulee! Taas kerran toivot heränneenä avaimen vääntöön ja.... Ei. Vähän lupasi. Ihan vähän.
Keitin kahvit ja teet, ja annettiin vartti vielä Vartalle armoa. Tsumppien jälkeen uusi yritys. Eikä vieläkään.
Eepi ehdotti että jospa sitten työnnetään se käyntiin, eiköhän se siitä sitten. No, minä pullistelijan luonteellani asetuin vapaaehtoisesti takakonttiin kiinni ja Eero ratin taakse ja sitten mentiin! Otsalohko punaisena ja posket täynnä ilmaa työnsin sitikkaa niin paljon kuin lähti pitkin hiekkaista pihaa, hiki roiskui naamalla välittömästi ja xsara sai kyytiä! Ei lähtenyt käyntiin.
Työnnettiin lähtöviivalle takaisin, ja taas täyteen vauhtiin! Keuhkot punaisena veren maku suussa ja reidet lukossa kengät maata ruopien autoa eteenpäin! Ei käynnisty ei.
No, onhan meillä tuossa tuo toinen auto. Vedetään se käyntiin, ehdottaa Eepi. Hetken kaivamisen jälkeen löydämme liinan jolla lähdemme virittämään autoja yhteen. Minä lähden vetävän auton ratin taakse ja Eero jää tutulle paikalle sitikkaa piiskaamaan. Ajelemme ympäri kotitietä ja minä välillä peruutuspeilistä kurkistan että joko valot autossa palaa. Ei pala. Pysähdyn. Eero valittelee että oli avuton olo kun istui täysin matkustajana, ei keksi millä minulle olisi vinkannut pysähtymään kun tööttikään ei toimi, ja eteenpäin vaan mennään. Että olisi kuulemma aiemminkin voinut pysähtyä.
Päädyimme siihen, että se on uuden akun paikka. Ystävälläni Juholla sattuu olemaan ylimääräinen suhteellisen tuore akku, joka on ostettu kesällä autoon joka on jo paalissa. Akku ei näytä internetin mukaan olevan sopivien akkujen listalla meidän sitikkaan, mutta kyllähän se siihen nyt menee! Mittasin akkukotelonkin, menee se!
Seuraavana aamuna asennan uutta akkua autoon. Ensin vanha pois. Nyt uskalsin jättää suojalasit sisälle. Olen rohkeampi. Uusi akku paikoil... No, menes nyt. Noin. Sitten akkukengät paikoilleen. No, onpas hilkulla. Meni kuitenkin paikoilleen. Ja vielä kiinnitysrauta paikoilleen. Jaaha, ei mahdu... Mennään ilman. Laitan vähän pahvia tuonne sivuille niin pysyy jämäkästi paikoillaan.
Sitten vielä varovaisesti toinen silmä kiinni varovasti konepelti alas... Mene kiinni, mene kiinni... Meni!
Starttaus, ja auto on käynnissä! Ja kierroslukumittarikin oli pyörähtänyt oikealle puolelle! Noin helppoa se on kun osaa! Autot on mukavia, ja kiva kun niitä on nykyään kaksi!
Oulusta palattuamme ei meidän toinen auto lähtenyt käyntiin, eli virrat oli karannut jostain syystä ranskattaresta. Kummin päin se nyt oli, oliko ranskalaisten autojen huono puoli se että siinä EI ole sähkövikoja, vai toisinpäin?
 |
| Oi, miksi petit minut Varta... |
Noh, lainasin sellaista startboosteria, ja ajattelin että täräytetään sitikka käyntiin! Ei täräytetty. Ei pitänyt inahdustakaan, vaikka minä suojalaseihin ohjeiden mukaan sonnustautuneena varovaisesti tärisevin käsin sitikan räjähdystä peläten asetin ensin punaiset hauenleuat plus-napaan, ja sitten vielä varovaisemmin mustat hauenleuat miinusnapaan jonka jälkeen toiveikkaana asetuin kuskin penkin taakse kääntämään virta-avainta... Ei mitään... Asetin leuat uudestaan, vähän rohkeammin, kuitenkin suojalasit päässä, napoihin, että ne varmasti saavat kontaktia. Takaisin kuskin penkille, ja avaimista vääntö... Ei. Käynnisty.
 |
| Nopeet suojalasit! Piti tääkin kuva sitten tänne laittaa... |
Hetken kuluttua ystäväni ongelmastani kuullessaan riensi avuliaana apuun käynnistyskaapeleiden ja täyden akun sekä tietotaidon kera tontille ja laittoi vankalla ammattitaidolla johdot ensilyönnillä oikein päin, eikä huolinut edes minun suojalaseja vaikka niitä tarjosin. On se rohkea mies tuo Eepi.
Taas tutulle paikalle kuskin penkille. Sisällä cd-soitin huusi ja työnsi paniikinomaisesti cd:tä sisältään ja auto piti kaikenlaista piipitystä. Eli virtaa tulee! Taas kerran toivot heränneenä avaimen vääntöön ja.... Ei. Vähän lupasi. Ihan vähän.
Keitin kahvit ja teet, ja annettiin vartti vielä Vartalle armoa. Tsumppien jälkeen uusi yritys. Eikä vieläkään.
Eepi ehdotti että jospa sitten työnnetään se käyntiin, eiköhän se siitä sitten. No, minä pullistelijan luonteellani asetuin vapaaehtoisesti takakonttiin kiinni ja Eero ratin taakse ja sitten mentiin! Otsalohko punaisena ja posket täynnä ilmaa työnsin sitikkaa niin paljon kuin lähti pitkin hiekkaista pihaa, hiki roiskui naamalla välittömästi ja xsara sai kyytiä! Ei lähtenyt käyntiin.
Työnnettiin lähtöviivalle takaisin, ja taas täyteen vauhtiin! Keuhkot punaisena veren maku suussa ja reidet lukossa kengät maata ruopien autoa eteenpäin! Ei käynnisty ei.
No, onhan meillä tuossa tuo toinen auto. Vedetään se käyntiin, ehdottaa Eepi. Hetken kaivamisen jälkeen löydämme liinan jolla lähdemme virittämään autoja yhteen. Minä lähden vetävän auton ratin taakse ja Eero jää tutulle paikalle sitikkaa piiskaamaan. Ajelemme ympäri kotitietä ja minä välillä peruutuspeilistä kurkistan että joko valot autossa palaa. Ei pala. Pysähdyn. Eero valittelee että oli avuton olo kun istui täysin matkustajana, ei keksi millä minulle olisi vinkannut pysähtymään kun tööttikään ei toimi, ja eteenpäin vaan mennään. Että olisi kuulemma aiemminkin voinut pysähtyä.
Päädyimme siihen, että se on uuden akun paikka. Ystävälläni Juholla sattuu olemaan ylimääräinen suhteellisen tuore akku, joka on ostettu kesällä autoon joka on jo paalissa. Akku ei näytä internetin mukaan olevan sopivien akkujen listalla meidän sitikkaan, mutta kyllähän se siihen nyt menee! Mittasin akkukotelonkin, menee se!
Seuraavana aamuna asennan uutta akkua autoon. Ensin vanha pois. Nyt uskalsin jättää suojalasit sisälle. Olen rohkeampi. Uusi akku paikoil... No, menes nyt. Noin. Sitten akkukengät paikoilleen. No, onpas hilkulla. Meni kuitenkin paikoilleen. Ja vielä kiinnitysrauta paikoilleen. Jaaha, ei mahdu... Mennään ilman. Laitan vähän pahvia tuonne sivuille niin pysyy jämäkästi paikoillaan.
Sitten vielä varovaisesti toinen silmä kiinni varovasti konepelti alas... Mene kiinni, mene kiinni... Meni!
Starttaus, ja auto on käynnissä! Ja kierroslukumittarikin oli pyörähtänyt oikealle puolelle! Noin helppoa se on kun osaa! Autot on mukavia, ja kiva kun niitä on nykyään kaksi!
Sitten pitäis vielä vaihtaa talvirenkaat...KAHTEEN AUTOON!
Siitä en viitsi enää kirjoittaa, meni suurinpiirtein samalla hengellä kuin viime kerralla... Ja vielä olisi toiseen vaihtamatta...
A-J
Siitä en viitsi enää kirjoittaa, meni suurinpiirtein samalla hengellä kuin viime kerralla... Ja vielä olisi toiseen vaihtamatta...
A-J
tiistai 17. marraskuuta 2015
Oulun keskellä on pieni pala Lappia!
Meillä oli vaimoni kanssa kunnia saada vierailla Lapland Hotelsin aivan uudessa Ouluun 29.10.15 avatussa hotellissa 14.-16.11. Tai kaikillahan siellä on kunnia vierailla kun varaa vaan huoneen ja menee, mutta me saimme vielä mm. kierroksen uuden hotellin tiloissa hotellijohtaja YT Kivisaaren johdolla, sekä mahtavan viiden ruokalajin illallisen hotellin ravintola Oulassa seitsemän muun hotellitestaajan kanssa.
Minä en ole itseasiassa koskaan käynyt Lapissa. Kuusamo taitaa olla korkein kohta Suomea jossa olen käynyt, ja siitäkin on vielä jonkin verran matkaa Lapin lääniin. Olen kuitenkin suuri pohjoisen ystävä. Olen syntynyt Oulun keskussairaalassa ja elänyt ensimmäiset vuoteni Kiimingissä, ja Tampereelle muutonkin jälkeen viettänyt siellä ahkerasti aikaa sukuloimassa, nyt kuitenkin aikuisiällä valitettavasti vähemmän.
Olinkin innoissani siitä, että pääsen katsastamaan tämän Lapland Hotelsin tunnelman, kun kysymys kuitenkin kuului etukäteen, että "kuinka olemme saaneet Lapin tuotua keskelle kaupunkia?" Ja tiedän, että Lapland Hotelsilla siitä Lapista kokemusta kuitenkin on.
Lähdimme lauantaina ajelemaan Lempäälästä klo 7 aamulla kohti Oulua, ja yhden pysähdyksen kautta olimme ennen kahta päivällä perillä hotellilla.
Pienen alkusäädön johdosta me olimme alunperin kuvitelleet, että meille tarjotaan yksi yö, lauantaista sunnuntaihin hotellin toimesta, ja näin pitkänmatkalaisena meidän piti tämä jo hyvissä ajoin suunnitella niin, että lauantaina päästään lähtemään. Kuitenkin myöhemmin hotellilta tulleen infon mukaan öitä tarjottiinkin kaksi, perjantaista sunnuntaihin, johon me emme valitettavasti enää pystyneet sopeutumaan, työt sotki harrastuksia. Saimme kuitenkin sovittua hotellin henkilökunnan kanssa, että yöpyisimme sitten lauantaista maanantaihin, ja se oli hienoa joustamista hotellilta.
Mutta joka tapauksessa, koska muut vieraat olivat saapuneet jo perjantai-iltana, ja tavanneet toisensa, oli heillä jo suunnitelmat valmiina lauantai-päivään, heillä oli joulumyyjäisissä käyntiä ja kiipeilykeskuksessa vierailua ohjelmana. Meillekin oli respaan jätetty viestiä, että olisimme tervetulleita mukaan, mutta olimme hiukan poikki tuosta ajomatkasta, ja päätimme haukata jotain ja lepäillä ennen illan ohjelmaa.
Jo hotelliin sisäänastuessa huomasi sen Lappi-hengen vahvasti. Ensimmäisenä tervehtii poron kuvat ja -sarvet, noitarummut ja taljat. Nurkassa liekehtii takka(joka myöhemmin ilmeni, että se ei suinkaan liekehtinyt, vaan höyrysi(?!)...) ja henkilökunta oli lupsakkaan ystävällistä ja välittömän rentoa.
Huone oli myös hyvällä maulla sisustettu. Minähän en mikään sisustajaihminen ole, eikä tämä ole mikään sisustusblogi, mutta silmät pidin auki, ja pidin siitä mitä näin. Seinällä on poronsarvet tuomassa tunnelmaa, ja väritys on mustaa ja kultaista.
Tosin se musta oli vähän hankala väri esimerkiksi yöpöydässä, se kun näyttää esim. pölyn aika armottomasti... Sanoinkin Jennille illalla, että kun laittoi nukkumaan ja katsoi pöytää, niin tuli vähän sellainen fiilis että on huono hengittää, kun on niin pölyisen näköistä....
Hotelli oli siis myös vielä kesken. Samassa kiinteistössä on toiminut hotelleja ennenkin, Rivoli, Ramada, Rantasipi ja viimeisimpänä Holiday-Inn... Mutta kun kaikki on tehty uusiksi, pinnat on purettu ja uudet huonekalut tilattu, ja tiukalla aikataululla tehdään, on remontin edetessä viivästysten mahdollisuus suuri... Ja näin oli käynyt Lapland Hotelsilla. Kerroksia oli yhteensä hotellilla viisi, joista taisi kolme olla täysin auki, ja neloskerros vielä hiukan kesken, ja viides kerros täysin vaiheessa.
Se taisi tehdä myös meidän yöpymisille osittain vajavaisen kokemuksen, koska esimerkiksi ilmastoinnissa ei tapahtunut mitään, vaikka termostaatin näytöstä lämpötilaa pienensi. Sitä ei todennäköisesti vielä voitu pitää kunnolla päällä, jotta rakennuspöly mitä ylemmissä kerroksissa vielä oli, ei tulisi ilmastointikanavien kautta muihin huoneisiin... Tämä on siis vain minun arvaukseni.... Mutta jokatapauksessa hieman tunkkainen ja lämmin ilma ainakin meidän huoneessa oli...
Lauantai-illan ohjelmassa oli ensimmäisenä hotellin esittely hotellijohtaja Y.T.:n johdolla. Ensin saatiin vähän historiaa ja perustietoja neukkarissa, ja sitten kävelykierros ympäri hotellia. Hotellin yhteydessä on oululaisittain historiallinen rakennus Ynninkulma, joka on töröttänyt siinäkin muodossaan paikallaan jo 1800-luvulta, mutta maan alla olevista holveista vanhin on rakennettu jo 1600-luvun puolivälissä. Nämä tilat olivat myös hotellin käytössä, jossa voitiin järjestää erilaisia juhlia. Holvit olivat kaikista mielenkiintoisimman näköisimmät, ja yhdessä niistä sijaitsi hotellin viinikellari.
Kierroksen jälkeen meille kävi esittäytymässä ravintola Oulan keittiömestari Roope Kotila, joka oli ilmeisen ansioitunut mies ruuanlaittorintamalla, vuoden nuori kokki 2014, suomen kokkimaajoukkueen jäsen ja mitä muuta. No ruokaa hän osasi ainakin tehdä! Nimittäin tulevan yllätysmenun pienimuotoisen esittelyn jälkeen, paljastamatta kuitenkaan mitä ruokaa oli luvassa, Roope siirtyi köökin puolelle ja me istahdimme ravintolan pöytiin alas jutustelemaan ja odottamaan mitä tuleman pitää.
Alkudrinkkinä saatiin skumppaa kuusenkerkällä maustettuna, jossa oli myös vivahde lakkaa. Perään tuli kokin tervehdys, palsternakkakeittoa paahdetuilla auringonkukan siemenillä, joka oli aivan mahtava ruokahalun herättäjä. Sitten sieltä tuli tasaisin väliajoin mielettömällä esillepanolla vaikka mitä, Inarinjärven siikaa, punajuuritartaria, rautua, paistettua riekkoa Enontekiöltä, fenkolisorbettia ja jälkiruokana vielä vaniljabrûlée lakkasorbetilla. Ja jokaiseen vielä asiaankuuluvasti valitut viinit. Kaikista en ehtinyt kuvaakaan napata, kun oli kiire syödä lautanen tyhjäksi.
En ole koskaan syönyt viiden ruokalajin illallista, eli tällä tavalla pitkän kaavan mukaan. Ja melko pitkäänhän siinä menikin, kun ruokapöytään istuttiin klo 19 pintaan ja klo 22 katsoin ensimmäisen kerran kelloani jälkiruuan tienoilla että ohhoh, kylläpä aika rientää! Ja mikäs siinä rientäessä, istuttiin samassa pöydässä Lapland Hotelsin yhteisömanageri Juuso Holsteinin sekä hotellijohtaja Y.T. Kivisaaren kanssa, ja oli miellyttävä huomata kuinka välitöntä heidänkin jutustelunsa oli, siinä oltiin sellaisen lappilaisen välittömyyden äärellä, vaikka molemmat olivatkin etelästä junantuomia.
Jälkiruokakahvit vielä päälle, ja hotellihuoneeseen nukkumaan. Olihan hieno kokemus tuo ilta!
Ja vaikka ruuassa oli kysymys enemmänkin tällaisesta "fine diningista", ei tunnelma ravintolassa ollut kuitenkaan mitenkään jäykkä. Ei mitään valkoisia pöytäliinoja ja kuiskutusta, vaan rento ja rehti meininki. Sopi tällaiselle perusjätkällekin hyvin, ei tullut hetkeksikään "vaivatunut" olo.
Lapland Hotelsin vahvin puoli onkin sen ravintola ja henkilökunta. Ruoka on hyvää, tunnelma ravintolassa on oikeanlainen, henkilökunta tuntuu vilpittömältä ja lämminhenkiseltä, ja sellainen Etelä-Suomen päälleliimattu asiakaspalvelu loistaa poissaolollaan. Ei yritetä, vaan ollaan.
Ja vielä kun aamupalalle pääsi, ja huomasi kuinka se on myös hiukan poikkeava noista perinteisten hotelliketjujen aamiaisista poromustamakkaroineen ja smoothieineen, tajusi että keittiön puoli on ainakin osaavasti mietitty loppuun asti. Ja minäkin olen jonkunverran matkustellut, ja ainoat hotellit joissa olen törmännyt kokkiin joka paistaa mieltymystesi mukaisen omeletin aamiaiseksi, ovat olleet Shanghaissa ja Oulussa, on sekin aika suuri plusmerkki!
Miinus on kuitenkin laitettava maanantai-aamun kattaukseen, kun pekonin sijasta pannulla lötkötti prinssinakit, olivat kuulemma päässeet pekonit loppumaan... No, keskityin sitten täyttämään vatsani vähän raikkaammilla asioilla, mm. heidän itsetehdyllä marjajugurtilla...
Ehkä suurin ahaa-elämys tässä viikonlopussa oli kuitenkin henkilökohtaisesti se, kuinka "etelöitynyt"(olen keksinyt sanan ihan itse) minä olen. Nimittäin se alun selkkaus johtuen yöpymispäivämääristä otti minua aika paljonkin aivoon alunperin. Mutisin että miten voidaan hoitaa asioita näin, että päivämäärät pitäisi kai kaikilla olla tällaisessa hommassa hyvissä ajoin etukäteen selvillä ja miten nämä täsmennetyt aikataulutkin tulevat vasta nyt ja vielä torstaina, päivää ennen virallista viikonlopputestausta tulee viestiä tekstillä "hyvää isänpäiväviikonloppua"... Sillä että päivämäärät menivät miten menivät, ei ollut minkäännäköistä merkitystä itse tapahtumaan. Kaikki oli Lapland Hotelsin puolesta järjestettävissä, yöpyminen siirrettiin maanantaihin, meidät otettiin jälkijunassa tulleina hienosti huomioon, mahduimme porukkaan, joka oli tavannut toisensa jo miltei vuorokautta aiemmin kuin me liityimme mukaan. Turha "mailan puristaminen" tällaisissa asioissa on... no, turhaa. Hieno viikonloppu, kiitos sen järjestämisestä vastanneille!
Se mitä vielä voin sanoa "tehtävänannon" puitteissa, on, että tuntuu hiukan hankalalta arvostella keskeneräistä tuotetta. Kun ilmastointi saadaan kuntoon, (ja ehkä hiustenkuivaajan voisi vaihtaa ehjään) voisi itse hotellihuonekin olla miellyttävämpi kokemus. Ja sitä mustaa yöpöytää miettisin vielä...
Joka tapauksessa, me saimme Lapland Hotelsin puolesta elämyksen, jota tuskin unohdamme koskaan. Sen teki ihmiset ja hyvin tehty ja suunniteltu ruoka.
Loppuun voisin vielä antaa menovinkin Oulussa vierailijoille. Noin 25 km Kuusamontietä Kuusamoon päin ajaessa tulee vastaan hienoa luonnonmaisemaa, Koitelinkoski, joka sijaitsee siis siellä mistä minä olen kotoisin, Kiimingissä. Kannattaa käydä katsomassa kosken pauhua siellä, ja vaikka grillata makkarat!
Tästäkin reissusta jäi haikea kaipaus sinne pohjoiseen. Me tapaamme taas!
A-J/Parrakas Mies
Kuvat: A-J Keskinen/Parrakas Mies
 |
| Lapland Hotel Oulun maskotti Selma |
Minä en ole itseasiassa koskaan käynyt Lapissa. Kuusamo taitaa olla korkein kohta Suomea jossa olen käynyt, ja siitäkin on vielä jonkin verran matkaa Lapin lääniin. Olen kuitenkin suuri pohjoisen ystävä. Olen syntynyt Oulun keskussairaalassa ja elänyt ensimmäiset vuoteni Kiimingissä, ja Tampereelle muutonkin jälkeen viettänyt siellä ahkerasti aikaa sukuloimassa, nyt kuitenkin aikuisiällä valitettavasti vähemmän.
Olinkin innoissani siitä, että pääsen katsastamaan tämän Lapland Hotelsin tunnelman, kun kysymys kuitenkin kuului etukäteen, että "kuinka olemme saaneet Lapin tuotua keskelle kaupunkia?" Ja tiedän, että Lapland Hotelsilla siitä Lapista kokemusta kuitenkin on.
Lähdimme lauantaina ajelemaan Lempäälästä klo 7 aamulla kohti Oulua, ja yhden pysähdyksen kautta olimme ennen kahta päivällä perillä hotellilla.
Pienen alkusäädön johdosta me olimme alunperin kuvitelleet, että meille tarjotaan yksi yö, lauantaista sunnuntaihin hotellin toimesta, ja näin pitkänmatkalaisena meidän piti tämä jo hyvissä ajoin suunnitella niin, että lauantaina päästään lähtemään. Kuitenkin myöhemmin hotellilta tulleen infon mukaan öitä tarjottiinkin kaksi, perjantaista sunnuntaihin, johon me emme valitettavasti enää pystyneet sopeutumaan, työt sotki harrastuksia. Saimme kuitenkin sovittua hotellin henkilökunnan kanssa, että yöpyisimme sitten lauantaista maanantaihin, ja se oli hienoa joustamista hotellilta.
 |
| Komea kuva poroerotuksesta Ravintola Oulan seinällä |
Mutta joka tapauksessa, koska muut vieraat olivat saapuneet jo perjantai-iltana, ja tavanneet toisensa, oli heillä jo suunnitelmat valmiina lauantai-päivään, heillä oli joulumyyjäisissä käyntiä ja kiipeilykeskuksessa vierailua ohjelmana. Meillekin oli respaan jätetty viestiä, että olisimme tervetulleita mukaan, mutta olimme hiukan poikki tuosta ajomatkasta, ja päätimme haukata jotain ja lepäillä ennen illan ohjelmaa.
Jo hotelliin sisäänastuessa huomasi sen Lappi-hengen vahvasti. Ensimmäisenä tervehtii poron kuvat ja -sarvet, noitarummut ja taljat. Nurkassa liekehtii takka(joka myöhemmin ilmeni, että se ei suinkaan liekehtinyt, vaan höyrysi(?!)...) ja henkilökunta oli lupsakkaan ystävällistä ja välittömän rentoa.
 |
| Takka toimi vesihöyryllä ja voimakkailla led-lampuilla |
Huone oli myös hyvällä maulla sisustettu. Minähän en mikään sisustajaihminen ole, eikä tämä ole mikään sisustusblogi, mutta silmät pidin auki, ja pidin siitä mitä näin. Seinällä on poronsarvet tuomassa tunnelmaa, ja väritys on mustaa ja kultaista.
Tosin se musta oli vähän hankala väri esimerkiksi yöpöydässä, se kun näyttää esim. pölyn aika armottomasti... Sanoinkin Jennille illalla, että kun laittoi nukkumaan ja katsoi pöytää, niin tuli vähän sellainen fiilis että on huono hengittää, kun on niin pölyisen näköistä....
 |
| Huoneessa aidot poronsarvet, jotka oli käsinmaalattu |
Hotelli oli siis myös vielä kesken. Samassa kiinteistössä on toiminut hotelleja ennenkin, Rivoli, Ramada, Rantasipi ja viimeisimpänä Holiday-Inn... Mutta kun kaikki on tehty uusiksi, pinnat on purettu ja uudet huonekalut tilattu, ja tiukalla aikataululla tehdään, on remontin edetessä viivästysten mahdollisuus suuri... Ja näin oli käynyt Lapland Hotelsilla. Kerroksia oli yhteensä hotellilla viisi, joista taisi kolme olla täysin auki, ja neloskerros vielä hiukan kesken, ja viides kerros täysin vaiheessa.
Se taisi tehdä myös meidän yöpymisille osittain vajavaisen kokemuksen, koska esimerkiksi ilmastoinnissa ei tapahtunut mitään, vaikka termostaatin näytöstä lämpötilaa pienensi. Sitä ei todennäköisesti vielä voitu pitää kunnolla päällä, jotta rakennuspöly mitä ylemmissä kerroksissa vielä oli, ei tulisi ilmastointikanavien kautta muihin huoneisiin... Tämä on siis vain minun arvaukseni.... Mutta jokatapauksessa hieman tunkkainen ja lämmin ilma ainakin meidän huoneessa oli...
Lauantai-illan ohjelmassa oli ensimmäisenä hotellin esittely hotellijohtaja Y.T.:n johdolla. Ensin saatiin vähän historiaa ja perustietoja neukkarissa, ja sitten kävelykierros ympäri hotellia. Hotellin yhteydessä on oululaisittain historiallinen rakennus Ynninkulma, joka on töröttänyt siinäkin muodossaan paikallaan jo 1800-luvulta, mutta maan alla olevista holveista vanhin on rakennettu jo 1600-luvun puolivälissä. Nämä tilat olivat myös hotellin käytössä, jossa voitiin järjestää erilaisia juhlia. Holvit olivat kaikista mielenkiintoisimman näköisimmät, ja yhdessä niistä sijaitsi hotellin viinikellari.
 |
| Yksi holveista oli käytössä esim. kokouksia varten |
 |
| Viinikellari jonka katosta lähti suora putki ulos hotellin pihaan |
Kierroksen jälkeen meille kävi esittäytymässä ravintola Oulan keittiömestari Roope Kotila, joka oli ilmeisen ansioitunut mies ruuanlaittorintamalla, vuoden nuori kokki 2014, suomen kokkimaajoukkueen jäsen ja mitä muuta. No ruokaa hän osasi ainakin tehdä! Nimittäin tulevan yllätysmenun pienimuotoisen esittelyn jälkeen, paljastamatta kuitenkaan mitä ruokaa oli luvassa, Roope siirtyi köökin puolelle ja me istahdimme ravintolan pöytiin alas jutustelemaan ja odottamaan mitä tuleman pitää.
Alkudrinkkinä saatiin skumppaa kuusenkerkällä maustettuna, jossa oli myös vivahde lakkaa. Perään tuli kokin tervehdys, palsternakkakeittoa paahdetuilla auringonkukan siemenillä, joka oli aivan mahtava ruokahalun herättäjä. Sitten sieltä tuli tasaisin väliajoin mielettömällä esillepanolla vaikka mitä, Inarinjärven siikaa, punajuuritartaria, rautua, paistettua riekkoa Enontekiöltä, fenkolisorbettia ja jälkiruokana vielä vaniljabrûlée lakkasorbetilla. Ja jokaiseen vielä asiaankuuluvasti valitut viinit. Kaikista en ehtinyt kuvaakaan napata, kun oli kiire syödä lautanen tyhjäksi.
 |
| Punajuuritartaria, hasselpähkinämajoneesia sekä raitajuurta |
 |
| Kaikki lautaset olivat Pentikin vartavasten hotellille suunnittelemia |
 |
| Paistettua Inarijärven rautua, kukkakaalipyreetä, paahdettua kukkakaalia, kuningasrapukastiketta, katajavaahtoa ja paahdettua kurkkuöljyä |
 |
| Paistettua Enontekiön riekkoa, paahdettua palsternakkaa, palsternakkapyreetä, paistettuja tatteja sekä timjamikastiketta |
 |
| Vaniljabrûlée, mustikkageeliä, sitruunakreemiä ja lakkasorbettia |
En ole koskaan syönyt viiden ruokalajin illallista, eli tällä tavalla pitkän kaavan mukaan. Ja melko pitkäänhän siinä menikin, kun ruokapöytään istuttiin klo 19 pintaan ja klo 22 katsoin ensimmäisen kerran kelloani jälkiruuan tienoilla että ohhoh, kylläpä aika rientää! Ja mikäs siinä rientäessä, istuttiin samassa pöydässä Lapland Hotelsin yhteisömanageri Juuso Holsteinin sekä hotellijohtaja Y.T. Kivisaaren kanssa, ja oli miellyttävä huomata kuinka välitöntä heidänkin jutustelunsa oli, siinä oltiin sellaisen lappilaisen välittömyyden äärellä, vaikka molemmat olivatkin etelästä junantuomia.
Jälkiruokakahvit vielä päälle, ja hotellihuoneeseen nukkumaan. Olihan hieno kokemus tuo ilta!
Ja vaikka ruuassa oli kysymys enemmänkin tällaisesta "fine diningista", ei tunnelma ravintolassa ollut kuitenkaan mitenkään jäykkä. Ei mitään valkoisia pöytäliinoja ja kuiskutusta, vaan rento ja rehti meininki. Sopi tällaiselle perusjätkällekin hyvin, ei tullut hetkeksikään "vaivatunut" olo.
Lapland Hotelsin vahvin puoli onkin sen ravintola ja henkilökunta. Ruoka on hyvää, tunnelma ravintolassa on oikeanlainen, henkilökunta tuntuu vilpittömältä ja lämminhenkiseltä, ja sellainen Etelä-Suomen päälleliimattu asiakaspalvelu loistaa poissaolollaan. Ei yritetä, vaan ollaan.
Ja vielä kun aamupalalle pääsi, ja huomasi kuinka se on myös hiukan poikkeava noista perinteisten hotelliketjujen aamiaisista poromustamakkaroineen ja smoothieineen, tajusi että keittiön puoli on ainakin osaavasti mietitty loppuun asti. Ja minäkin olen jonkunverran matkustellut, ja ainoat hotellit joissa olen törmännyt kokkiin joka paistaa mieltymystesi mukaisen omeletin aamiaiseksi, ovat olleet Shanghaissa ja Oulussa, on sekin aika suuri plusmerkki!
Miinus on kuitenkin laitettava maanantai-aamun kattaukseen, kun pekonin sijasta pannulla lötkötti prinssinakit, olivat kuulemma päässeet pekonit loppumaan... No, keskityin sitten täyttämään vatsani vähän raikkaammilla asioilla, mm. heidän itsetehdyllä marjajugurtilla...
 |
| Kuva toisen aamun aamiaisesta kun pekoni loisti poissaolollaan... |
Se mitä vielä voin sanoa "tehtävänannon" puitteissa, on, että tuntuu hiukan hankalalta arvostella keskeneräistä tuotetta. Kun ilmastointi saadaan kuntoon, (ja ehkä hiustenkuivaajan voisi vaihtaa ehjään) voisi itse hotellihuonekin olla miellyttävämpi kokemus. Ja sitä mustaa yöpöytää miettisin vielä...
Joka tapauksessa, me saimme Lapland Hotelsin puolesta elämyksen, jota tuskin unohdamme koskaan. Sen teki ihmiset ja hyvin tehty ja suunniteltu ruoka.
Loppuun voisin vielä antaa menovinkin Oulussa vierailijoille. Noin 25 km Kuusamontietä Kuusamoon päin ajaessa tulee vastaan hienoa luonnonmaisemaa, Koitelinkoski, joka sijaitsee siis siellä mistä minä olen kotoisin, Kiimingissä. Kannattaa käydä katsomassa kosken pauhua siellä, ja vaikka grillata makkarat!
 |
| Koitelinkoski |
A-J/Parrakas Mies
Kuvat: A-J Keskinen/Parrakas Mies
perjantai 13. marraskuuta 2015
TESTISSÄ: The Handmade Soap Company Viiksivaha
No niin, Movember kulkee, ja on marraskuun toisen viiksivahatestin aika!
Tällä kertaa käsittelyssä on irlantilaisen The Handmade Soap Companyn viiksivaha.
The Handmade Soap Company on perustettu irlantilaisen pariskunnan toimesta vuonna 2009, ja se valmistaa käsintehtyä 100% luonnonkosmetiikkaa. Valikoimaa heiltä löytyy käsivoiteista kylpysuoloihin ja huulirasvoihin.
Heidän viiksivahansa olikin mielenkiintoinen tuttavuus. Heti kun purkista vahaa sormiin pyyhkäisee, huomaa, että koostumus ei todellakaan ole perinteisen jämäkkä. Tämä on vain hiukan käsirasvaa tiukempaa tavaraa. Tässä ei siis todellakaan tarvita esim. hiustenkuivaajaa vahaa notkeuttamaan.
Pohjana tässä on mehiläisvaha, ja heti järjestyksessään toisena ainesosana löytyy risiiniöljy... Ei kannata siis huulia kovin nuolla, ettei tule kiire vessaan. Hehheh. Hehhehhee.
Levittäminen on toki helppoa koostumuksen ollessa notkeaa. Sormin muotoilu riittää.
Mutta tuoksu tuo mieleen hammastahnan. Tämä on hyvin menthoolimaisen raikas tuoksultaan. Voisin kuvitella että jos on flunssa, niin tämä saattaa jopa vähän avata tukkoista nenää... Plussa vai miinus, mielipidekysymys. Mutta perinteisiin viiksivahoihin tottuneena vähintään erikoinen tuoksu.
Pito on hyvin kevyt. Tällä saa kyllä luonnollisen muotoilun aikaiseksi, mutta lisääminen on suotavaa kesken päivän, jos haluaa viikset pitää siinä asennossa mihin ne aamulla muotoili. The Handmade Soap Company antaa vinkin, että hiustenkuivaajalla muotoilun perään puhaltelemalla saa vähän jämäkämmän pidon.
Pidän siitä, että tämä on luonnollista tavaraa. Se pärjää siis siinä mielessä muillekin tämän hetken suosituimmille tuotteille, ei tarvitse miettiä mitä myrkkyä sitä itseensä levittelee. Tämän tuoksu ei kuitenkaan ole minun juttuni, ja pito saisi olla astetta parempi. Levittämisen helppoudesta kuitenkin plussaa!
The Handmade Soap Company Viiksivaha Vapaaherran verkkokaupasta!
Tällä kertaa käsittelyssä on irlantilaisen The Handmade Soap Companyn viiksivaha.
Heidän viiksivahansa olikin mielenkiintoinen tuttavuus. Heti kun purkista vahaa sormiin pyyhkäisee, huomaa, että koostumus ei todellakaan ole perinteisen jämäkkä. Tämä on vain hiukan käsirasvaa tiukempaa tavaraa. Tässä ei siis todellakaan tarvita esim. hiustenkuivaajaa vahaa notkeuttamaan.
Pohjana tässä on mehiläisvaha, ja heti järjestyksessään toisena ainesosana löytyy risiiniöljy... Ei kannata siis huulia kovin nuolla, ettei tule kiire vessaan. Hehheh. Hehhehhee.
Levittäminen on toki helppoa koostumuksen ollessa notkeaa. Sormin muotoilu riittää.
Mutta tuoksu tuo mieleen hammastahnan. Tämä on hyvin menthoolimaisen raikas tuoksultaan. Voisin kuvitella että jos on flunssa, niin tämä saattaa jopa vähän avata tukkoista nenää... Plussa vai miinus, mielipidekysymys. Mutta perinteisiin viiksivahoihin tottuneena vähintään erikoinen tuoksu.
Pito on hyvin kevyt. Tällä saa kyllä luonnollisen muotoilun aikaiseksi, mutta lisääminen on suotavaa kesken päivän, jos haluaa viikset pitää siinä asennossa mihin ne aamulla muotoili. The Handmade Soap Company antaa vinkin, että hiustenkuivaajalla muotoilun perään puhaltelemalla saa vähän jämäkämmän pidon.
Pidän siitä, että tämä on luonnollista tavaraa. Se pärjää siis siinä mielessä muillekin tämän hetken suosituimmille tuotteille, ei tarvitse miettiä mitä myrkkyä sitä itseensä levittelee. Tämän tuoksu ei kuitenkaan ole minun juttuni, ja pito saisi olla astetta parempi. Levittämisen helppoudesta kuitenkin plussaa!
The Handmade Soap Company Viiksivaha Vapaaherran verkkokaupasta!
torstai 12. marraskuuta 2015
Kampille pisteet!
Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, oli minulla keskiviikkona vähän erilainen työpäivä. Kävin nimittäin Helsingissä esittelemässä Mr. Bear Familyn partatuotteita!
Ensimmäisenä täytyy tunnustaa maalaisuutensa. Minulle oli ilmoitettu etukäteen että Kampin Ruohonjuuressa on esittely. Ei tullut pieneen mieleenkään, että Kamppi olisi joku muu kuin se ostoskeskus. Sitten kun kaveri hyppäsi jousille vähän ennen määränpäätä, se kysyi että "missäpäin Kamppia se liike on?" Olin ihmeissäni että en minä tiedä, kyllä se sieltä opasteista löytyy... Sitten se meinasi että me ollaan jo Kampissa, kun ajeltiin siinä ja mietittiin että minne laitetaan auto parkkiin, tajusin, että jaaaaaa, se Kamppi on kaupunginosa! No, olin jo siinä vaiheessa auttamattomasti myöhässä, ja tehtiin diili, että minä hyppään autosta pois, ja kaverit lähtee parkkeeraamaan autoani, ja minä lähden navigaattorilla kävellen suunnistamaan oikeaan paikkaan. No osoite mikä liikkeelle netistä löytyy, vei minut Alkoon. Ajattelin että eihän tästä nyt tule mitään, maalainen kaupungissa. Mutta lopulta paikka löytyi. Eikä kovin kaukaa siitä Kamppikeskuksesta missä sen luulin alunperin olevan...
Esittelypäivä itsessään oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Ruohonjuuren asiakaskunta koostuu vahvasti suuremmalla prosentilla naisista kuin miehistä, ainakin keskiviikkopäiväisen otannan mukaan. Tarjoa siinä nyt luontevasti partaöljyä völjyyn. No, pikkuhiljaa homma alkoi luistamaan, ja asiakkaiden kanssa pääsi vähän enemmän jutulle mistä on kyse. Ja aika kivasti ihmiset jo tiesikin partaöljyn olemassaolosta! Partavahat oli sitten vähän tuntemattomampaa tavaraa, mutta oli kiva päästä kertomaan ihmisille niistäkin!
Kampin Ruohonjuuren työntekijät olivat mukavia, ja ilmapiiri tehdä siellä töitä oli hieno! Pöytäkin oli tehty mahtavasti valmiiksi, käykää paikalliset katsastamassa, Mr. Bear Familyn tuotteet on siellä upeasti esillä! Niin, ja tämän kuukauden -10% alennuksessa!
 |
Ylihuomenna sitten lähtö Oulua kohti! Siitä raporttia myöhemmin!
Palataan!
PM
tiistai 10. marraskuuta 2015
Konsulentti ja hotellitestaaja Keskinen moro!
Onpas päivät taas vierähtänyt! Ja mitään erikoista ei ole tapahtunut. Isänpäivä toki juhlittiin, mutta nyt kakut on syöty ja päivänsankarin paistattelut on ohi. :D
Shave Club Finlandilta kävin äsken hakemassa postipaketin, josta löytyi mm. heidän omat partaöljynsä joten sieltäkin suunnasta on luvassa testiä jossain vaiheessa!
Mutta kaikenlaista on taas tulossa!
Viikonloppuna lähdetään sitten Ouluun Lapland Hotelsin uuden hotellin hotellitestaajaksi! Sieltä on tulossa tiukkaa raporttia instagramiin ja jossain vaiheessa myös blogiin! Katsotaan mitä Oululla on tarjota! Samalla pitää käydä toki vähän juurillaan Kiimingissä myös.
Joten palataan kaiken tämän merkeissä myöhemmin tällä viikolla!
A-J/Parrakas Mies
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Hyvää isänpäivää!
Olen joka päivä ylpeä pojastani, ja huomaan ajattelevani häntä useasti päivässä.
Minulla on monesti ikävä tuota vintiötä vaikka olisin vain muutamaa tuntia aiemmin sanonut heipat hänelle päiväkodissa.
Koitan miettiä, kuinka voisin olla paras mahdollinen isä hänelle, niin että hän voisi olla minusta ylpeä niin kuin minä olen hänestä.
Halaan poikaani usein, ja muistutan hänelle kuinka tärkeä ja hieno poika hän on.
Saatan joskus hermostuakin hänelle, mutta lepyn nopeasti.
Isänä oleminen on hienointa mitä minulle on tapahtunut. Ja millaiselle pojalle!
"Isona mää olen yhtä iso kun iskä, ja mullakin on paata."
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
TESTISSÄ: Beardbrand Lumber Yard viiksivaha
No niin! Movember on täällä! Pannut on täällä! Kohta monien huulilla(hehe, tajusikko...) on ajatus, että onpas nämä epäkäytännölliset, harjaavat kaiken mitä suuhun laitetaan... Vaan eipä harjaa kauaa, koska viiksivaha!
Ja tänään meillä on testissä Beardbrandin, tuon amerikkalaisen huippubrändin tuote, Lumber Yard-viiksivaha! Beardbrandin Lumber Yard-partaöljyhän on yksi suosituimpia partaöljyjä täällä Suomessa, ainakin Dick Johnson on kertonut että sitä menee heillä öljyistä selkeästi eniten. Ja eniten myös minun blogissani luetaan sen öljyn testi-kirjoitusta. Mutta nyt siis samantuoksuisen viiksivahan kimppuun!
Vahan ainesosaluettelo on yksinkertainen: mehiläisvaha, lanoliini ja jojobaöljy. Ei myrkkyjä tai muuta epäilyttävää.
Itse vaha on todella näppärästi pakattu huulirasvaa muistuttavaan muovituubiin, ja toimii siis samalla tavalla kuin useimmat huulirasvat, pohjasta kiertämällä saat tätä tavaraa lisää esille.
Annostelu on siis helppoa, raota vähän tavaraa tuubista, ja pyyhkäise peukalon kynnellä pieni määrä vahaa kynnelle, ja hiero etusormilla notkeaksi. Sitten levitys viiksiin, nopea käsien pesu, ja viiksien muotoilu. Kammalla saat viikset muotoiltua sivuille, ja peukalolla ja etusormella saat tehtyä minkälaiset kiehkurat vaan.
Tai no, tällä tavaralla ei kuitenkaan ihan minkälaiset... Tämä on pidoltaan 'keskivahva', joten soveltuu astetta maltillisempien viiksien muotoiluun. Minulle täysin riittävä, mutta esim. Juhana Helmenkalastaja saattaa tarvita jotain stydimpää...
Tuoksuhan tässä on lähellä minun sydäntäni. Metsäinen puunhakkuuaukea... Ah... Mehän ollaan kuitenkin kaikki partanaamat metsuriseksuaaleja(???!!!), niin meille sopii tällainen metsätuoksu...
Joka tapauksessa, tuoksu on melko pitkäkestoinen, mutta ei hyökkäävä. Nenän alla se kuitenkin koko päivän nököttää, joten hajuherkimmille suosittelen hajutonta viiksivahaa. Mutta niille, jotka pitivät esim. tästä heidän öljystään, on viiksivaha oiva valinta!
Pitoa voi halutessaan parannella päivän mittaan, ja mikäs sitä on parannellessa, kun tuubin voi sujauttaa kotoa lähtiessä housun taskuun, ja väliajoin lisäillä.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että maltillisiin ja tuoksua janoaviin viiksiin Beardbrandin Lumber Yard-viiksivaha on passeli! Kunnon Dali-puikkoihin saatat haluta vahvempaa kamaa.
Beardbrand Lumber Yard viiksivaha Dick Johnsonin verkkokaupasta!
Vahan ainesosaluettelo on yksinkertainen: mehiläisvaha, lanoliini ja jojobaöljy. Ei myrkkyjä tai muuta epäilyttävää.
Itse vaha on todella näppärästi pakattu huulirasvaa muistuttavaan muovituubiin, ja toimii siis samalla tavalla kuin useimmat huulirasvat, pohjasta kiertämällä saat tätä tavaraa lisää esille.
Annostelu on siis helppoa, raota vähän tavaraa tuubista, ja pyyhkäise peukalon kynnellä pieni määrä vahaa kynnelle, ja hiero etusormilla notkeaksi. Sitten levitys viiksiin, nopea käsien pesu, ja viiksien muotoilu. Kammalla saat viikset muotoiltua sivuille, ja peukalolla ja etusormella saat tehtyä minkälaiset kiehkurat vaan.
Tai no, tällä tavaralla ei kuitenkaan ihan minkälaiset... Tämä on pidoltaan 'keskivahva', joten soveltuu astetta maltillisempien viiksien muotoiluun. Minulle täysin riittävä, mutta esim. Juhana Helmenkalastaja saattaa tarvita jotain stydimpää...
Tuoksuhan tässä on lähellä minun sydäntäni. Metsäinen puunhakkuuaukea... Ah... Mehän ollaan kuitenkin kaikki partanaamat metsuriseksuaaleja(???!!!), niin meille sopii tällainen metsätuoksu...
Joka tapauksessa, tuoksu on melko pitkäkestoinen, mutta ei hyökkäävä. Nenän alla se kuitenkin koko päivän nököttää, joten hajuherkimmille suosittelen hajutonta viiksivahaa. Mutta niille, jotka pitivät esim. tästä heidän öljystään, on viiksivaha oiva valinta!
Pitoa voi halutessaan parannella päivän mittaan, ja mikäs sitä on parannellessa, kun tuubin voi sujauttaa kotoa lähtiessä housun taskuun, ja väliajoin lisäillä.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että maltillisiin ja tuoksua janoaviin viiksiin Beardbrandin Lumber Yard-viiksivaha on passeli! Kunnon Dali-puikkoihin saatat haluta vahvempaa kamaa.
Beardbrand Lumber Yard viiksivaha Dick Johnsonin verkkokaupasta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)