keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Mistä on pienet pojat tehty, aikuisten mielipiteistäkö?

Hmm...
Olen tässä sivusilmällä seurannut bloggaaja Emmi Nuorgamin kirjoituksesta johtunutta vihaista mutinaa ja suoranaista vihapuhetta häntä kohtaan ympäri somea. Kyse on siis alunperin Anttilan sivuilla olleesta markkinointitekstistä koskien lasten leluja. Ja Nuorgamin referoinnin perusteella aika 50-lukuista tekstiä se onkin.

Tässä on nyt ehkä vedetty huutelijoiden taholta vähän mutkaa suoraksi.
Muistan lukeneeni joskus jutun vanhemmista jotka kasvattivat lastansa sukupuolineutraalisti niin, että eivät kertoneet kumpaa sukupuolta hän oli. Hän oli aina vain yleisesti lapsi, ja isä ja äiti-nimityksen sijaan käytettin Susi ja Kettu-nimiä. Vanhempien mielestä kuulemma sukupuoliroolit rajoittavat käyttäytymistä. Mietin aiemmin, että muistinkohan väärin, oliko tämä vaan joku legenda, mutta googletin, ja löysin vahvistuksia siitä että tämä tosiaan on totta. Mm. Savon Sanomien mielipide-palstalla on siitä kirjoitus.

Jotenkin olen tulkitsevinani nyt näiden vihapuheiden kirjoittajien vetävän suoran viivan Nuorgamin kritiikin Anttilan tuoteteksteistä suoraan tuohon edellä kuvailtuun kasvatustyyliin, vaikka oman ymmärrykseni mukaan kysymys ei taida olla ihan siitä.

Meillä poika leikkii autoilla, tukkirekoilla, leikkiporakoneilla ja katsoo dvd:ltä samaa osastoa. Paidoissa esiintyy betoniautoa ja supersankaria. Ja kyllä, me vanhemmat ja läheiset olemme ne hänelle hankkineet. Minun on vaikea perustella itselleni miksi olisin lähtenyt vauva-ajoista asti hankkimaan hänelle nukkeja tai prinsessapaitoja. Minun sisälleni on vain rakennettu sellainen malli, että homma menee noin. Joidenkin mielestä surullista, minun mielestä tavallista.
Jos kuviteltaisiin kuitenkin sellainen tilanne, että oltaisiin lelukaupassa ja poika osoittaisi nukkea ja haluaisi sen, en minä sieltä lähtisi poika kainalossa hyssytellen ulos. Saa hän nukenkin, heti kun sellaista osaa pyytää. En näe siinä minkäänlaista "riskiä". Nyt hän on siinä iässä että osaa valita itse mieltymyksen kohteensa, ja silloin on turha lähteä kieltämään lasta, että ei sitä tai ei noin.

Muistan myös sellaisen somekirjoituksen, jossa äiti oli pahoittanut mielensä, kun pienellä pojalla oli mekko tms. päällä jäähallilla, ja vanhemmat miehet olivat alkaneet hänelle naureskelemaan ja pilkkaamaan häntä. Tässä on sitten taas vähän ristiriitaisuutta mielestäni. Juu, ei saa rajoittaa lapsen luovuutta tai mieltymyksiä, ja muistan kuinka minuakin luettuani kirjoituksen raivostutti aikuisten käytös huomautella ivallisesti asiasta lapsen kuullen, mutta kyllähän tämä äitikin tiesi jo ennen kuin sinne jäähallille lähdettiin, että se ei ihan tavallista ole, että pojalla on mekko päällä. Eikä se toki vieläkään tee aikuisten ilkeyttä suotavammaksi tai hyväksyttävämmäksi. Mutta mielestäni on kuitenkin myös vanhemman vastuulla miettiä, saattaako lastansa ehdoin tahdoin sellaisiin tilanteisiin, jossa lapsi voi tuntea itsensä naurunalaiseksi tai pilkan kohteeksi. Onhan se toki surullista jos me ei saada olla mitä me itse halutaan, mutta esimerkiksi minä jonkinlaista koulukiusausta kokeneena en olisi näin aikuisena ollut kauhean kiitollinen vanhemmilleni jos kiusaaminen olisi alkanut siitä, että olisin halunnut pitää mekkoja päällä pienenä poikana, ja minut olisi päästetty kouluun sellaisissa vaatteissa.
Me voimme ja meidän pitää taistella omien mielipiteidemme puolesta, mutta emmehän me voi tehdä sitä lasten kustannuksella.

No, joka tapauksessa, jättäkää nyt se Emmi rauhaan. Olen samaa mieltä, että ei meille ainakaan tietoisesti tarvitse korostaa, että tämä on pojalle ja tämä on tytölle. Kyllä me vanhemmat tiedetään mikä on meidän lapselle. Ja jossain vaiheessa se lapsi tietää itse.

1 kommentti:

  1. Kiitos. Ja kyllä, aika moni kommentoija veti mutkan enemmän kuin suoraksi: ei tässä mitään sukupuolia olla häivyttämässä, vaan ihan tukemassa lasten kasvua omaksi persoonakseen. Ilmeisen radikaali ajatus monien mielestä..

    VastaaPoista