torstai 18. helmikuuta 2016

Repe & Lissu – 10 vuotta yhdessä

Reilu kymmenen vuotta sitten näin kantakapakkaani jonottaessani jotain sellaista, joka notkautti polveni.
Silloin Tampereella Murtokadulla oli "yökerho" nimeltään Jee Jee, rokkibaari jossa notkuttiin nuorina kajaalisilmäisinä kölveinä suurinpiirtein joka viikonloppu. Aika on siitäkin kapakasta kullannut kyllä vahvasti muistot... Kun oikein miettii, niin ei se mikään kovin tyylikäs ravintola ollut... Se olisi voinut olla, mutta sinne kyllä kokoontui laidasta laitaan ryhmää, ja meno oli toisinaan melko villi...
Siellä on kuitenkin tavannut monia hyviä tyyppejä, jotka ovat tänäkin päivänä kavereitani, osa jopa ystäviä.
Tärkeäksi tämän juottolan tekee kuitenkin vahvimmin se, että kymmenen vuotta myöhemmin voin vieläkin olla saman ihmisen vierellä, jonka silloin siellä tapasin.

Jonotimme baariin sisään, kun ovella käännyin katsomaan jonon pituutta, ja sieltä silmiini pisti vaaleatukkainen tyttö, todella viehättävä sellainen. Ajattelin, että huh, mitä tuollainen nainen tekee tällaisessa paikassa...?

Hetkeä myöhemmin sisällä minun oli pakko mennä juttelemaan hänelle. Monen rohkaisevan oluen jälkeen marssin hänen luokseen, ja avasin suuni. Tajusin, että olisi pitänyt varmaan etukäteen miettiä jotain nasevampaa, mutta suustani pääsi toteamus "Sä et käy täällä usein." ... Ei ollut ainakaan se perinteinen "käyksä täällä usein?"... Koska minä tiesin, että ei se käy.

No, arvata saattaa, että ihan siitä ei vielä meidän tulinen romanssi alkanut. Alkoi väsyttäminen. Tuo tyttö nimittäin alkoi näkymään useammin samassa baarissa, ja minä aina välillä moikkailin. Ongelmaksi tuli vain ns. kilpa-kosijat. Jos jonkinlaista kukkoa ja kekkeruussia roikkui tytön ympärillä, ja aina minä jäin rannalle ruikuttamaan. Luovutin.

Yksi lauantai tyttö tulikin minun luo, ja niitä rohkaisuoluita ottaneena tokaisin lyötynä ja torjuttuna että "painu vi...mpelin kotiotteluun" tai jotain sellaista... No, se ei tietenkään ollut kovin kivasti sanottu. Mutta niin vain jostain syystä tyttö kiinnostui, aloimme myöhemmin jutella syvällisemmin ja sain puhelinnumeron, josta pyytää tyttöä kahville.

Helmikuun 18. päivä 2006 juttelimme, ja tajusimme, että tässähän taidetaan seurustella... Ja kymmenen vuotta myöhemmin, ollaan asuttu neljässä yhteisessä kodissa, meillä on kohta 4-vuotias poika ja olemme olleet melkein kaksi vuotta naimisissa.

Aina ei ole – tietenkään – helppoa, ja on ollut muutama hetki, jolloin on cd:eidenjakotilaisuus ollut lähellä, mutta niin vain tässä vieläkin ollaan.
Helppo taival meillä ei ole tosiaan ollut muutenkaan, elämä on ollut useaan otteeseen selviytymistä kuukaudesta toiseen, mutta yhdessä kaikista ongelmista on selvitty. Ja ollaan päätetty selvitä tästä eteenpäinkin.

Ilman Jenniä en tiedä missä olisin. Olen kovin kiitollinen siitä että hän on ollut kaikki nämä vuodet rinnallani. Vaatii sitä eteläpohjalaista sisua minun kanssa oleminen toisinaan...
Seuraavia vuosia kohti! <3

-A-J

Kuva: Satu Aholin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti