lauantai 24. joulukuuta 2016

Kun kinkku on kypsä, poika viihtyy!

Se on taas jouluaatto!

Otin kinkun äsken uunista. Laitoin sen 7,5kg eilen illalla seitsemän aikaan paistumaan, ja heräsin aamulla yhdeksän aikaan katsomaan lämpötilaa. Vähän reilu 60 astetta... 
Vähän väliä kuola valuen kytättyäni lämpötilaa, näytti mittari kahden aikaan 82 astetta. Päätin ottaa pojan pois, kun ei meinaa mittari kunnolla nousta, ja aavistelin, että 19 tuntia saattaisi kuitenkin tehdä tehtävänsä. 
No, nyt täytyy sanoa, että ei jäänyt raa'aksi! Luu lähti tökkäämällä irti, ja kinkku murenee kivasti kun sitä siivuttaa.
Sinappia kylkeen ja ääntä kohti!

Ilma täällä Akaassa on todella jouluinen, vettä sataa ja 4 astetta lämmintä. No onneksi kohta tulee pimeä, niin ei näe ulos...

No kohta jännitetään tuleeko pukki kylään!

Kaikesta huolimatta hyvää joulua kaikille! Ottakaa iisisti ja syökää hyvin.


-A-J/Parrakas Mies

maanantai 12. joulukuuta 2016

Voice Of Finland-partabloggaaja-Keskinen morjes morjes!

Meitsi onkin suosittu bloggaaja! Kuva: iltasanomat.fi


Moni minun blogiani ja/tai instagram-tiliäni seurannut tietää, että tuo laulaminen, ja musiikki ylipäätään, on meikäläiselle tärkeä juttu. Ja kaikenlaisia asioita sen parissa on päässyt tekemäänkin!

Tänä syksynä päätin kokeilla tehdä asian tiimoilta vähän lisää. 
Huomasin, että Voice Of Finlandin uudelle kaudelle oli haku alkanut. En ole koskaan ollut kilpailuhenkinen musiikin parissa, ja jotenkin ajatus laulukilpailuun osallistumisesta on tuntunut omalla kohdallani aina kovin etäiseltä. 
Kun kuitenkin käänsin vähän ajatusmalliani, ja sovitin sen tähän nykyiseen elämänhaluuni, että kaikkea pitää tehdä, ja lähteä mieluummin täysillä uusiin juttuihin mukaan, kuin jäädä sohvalle miettimään "olisko pitäny", tuntui osallistumishakemus hyvinkin luontevalta! Jopa innostavalta! Pääsisi ehkä tekemään musiikin parissa uusia juttuja, kuten laulamaan mielettömän bändin kanssa, näkemään kuinka suurta ja suosittua formaattia tehdään ja mikä parasta, tapaamaan uusia huikeita ihmisiä ja KOKEA! Joten täräytin ääninäytteen Nelosen sivuilla menemään!

Olisikohan siinä sitten viikon päivät vierähtänyt, kun sähköpostiini kilahti kutsu saapua Tampereen koelaulutilaisuuteen. Jaaha, no niin, sitten mennään!

Koelaulukarsintatilaisuus meni omasta mielestäni melko hyvin, ja ilmeisesti joidenkin muidenkin mielestä, koska muutaman viikon päästä siitä sain tervetuloilmoituksen osallistua Voice Of Finlandin 6. kaudelle! 

6.1.2017 tulee ensimmäinen jakso ulos, enkä tiedä olenko vielä siinä mukana, mutta olehan kuulolla ja katsele ohjelmaa, ainakin minun kuvauspäiväni aikana mukana oli mielettömän huikeita laulajia, joten olen melko varma että tästä tulee huikea kausi!

Käy myös seuraamassa Parrakkaan Miehen instagramia ja Facebook-sivua, päivittelen sinne asian tiimoilta heti kuulumisia kun jotain tiedän!

Saankohan määkin nyt uuden etuliitteen... VOF-Antti... Mietitään sitä vielä.


-A-J/Parrakas Mies

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pitääkö lapsensa seurassa olla kokoajan huono omatunto?

Me ollaan tässä elämäntilanteen muututtua alettu viettämään poikani kanssa joka toinen viikko elämää ihan kahdestaan. Arkipäivät menee ihan rutiinien mukaan, kun vien pojan päiväkotiin aamusta ja haen iltapäivällä pois, sitten tehdään safkat ja katsellaan pikku kakkoset, ja sen jälkeen alkaakin jo iltahommat ja nukkumaan menemiset. Mutta viikonloput on haastavampia.

Jotenkin kokoajan on sellainen tunne, että tarvitsisi tarjota jotain erikoista virikettä pojalle, jotta ei olisi huono isä ja vanhempi. Siis että jos et suurinpiirtein seiso käsillä ja tee temppurataa niin tuntuu että on ihan flegmaattinen vanhempi joka ei anna tarpeeksi lapselleen...

Vaikka eihän se nyt niin mene. Järjellä ajateltuna asiahan on niin, että tärkeintä lapselle on olla läsnä. Kuuntelee kun hänellä on asiaa(meidän pojalla on sitä muuten aika paljon...), huolehtii että perushommat toimii, kuten että ruokaa menee säännöllisin väliajoin suusta sisään, aamulla laittaa puhtaat vaatteet ja huolehtii hygieniasta.

Todella helppo on kuitenkin antaa lupa lapselle pelata iPadilla, tai katsella Netflixistä jotain lastenohjelmaa, kun itsellä on sellainen fiilis, että tekee mieli soittaa kitaraa. Ja olen antanut luvan siihen useammankin kerran. Yritän kuitenkin päivittäin kannustaa johonkin muuhunkin kuin ruudun tuijottamiseen, ja onneksi pojallani on mielikuvitusta riittävästi leikkiä vaikka yksinkin...

Niin, ja sitten vielä se yhdessä leikkiminen... Sanokaa huonoksi isäksi, mutta kun poika haluaa leikkiä yhdessä, niin oma mielenkiinto riittää sen ensimmäiset kymmenen minuuttia siihen autoleikkiin, jonka jälkeen alkaa tehdä mieli nousta lattialta ja tehdä jotain muuta...


Eilen kasasin rummut olohuoneeseen, ihan vaan koska nykyään voin. Saatiinkin siitä pojan kanssa soittamisen riemua, ja sehän on ihan parasta kun on yhteistä mielekästä toimintaa! Hän kuulutti minua välillä esiintymään, käski mennä keittiöön odottamaan, että hän pyytää sitten kun saa tulla soittamaan. Ja sitten tehtiin toisinpäin, hän tuli juhlallisesti rumpujen taakse, ja painoi pienen rumpusoolon, kunnes innostui aina niin paljon että löi kätensä johonkin pellin reunaan tms.

Kasvatus on haastava laji... Vai kannattaako sitä ottaa lajina ollenkaan? Mitäs jos ne kasvaa ilman että sitä kokoajan ajatteleekaan?


-A-J/Parrakas Mies

tiistai 6. joulukuuta 2016

Se mikä oli suurinta täällä, on hetkessä niin pientä...


Olen ollut blogini parista poissa jo jonkin aikaa, ja se on asia mikä on harmittanut ja mietityttänyt minua suuresti. Syy on kuitenkin yksityiselämän puolella. Olemme eronneet ja muuttaneet vaimoni kanssa erilleen.

Kirjoitan paljon henkilökohtaisia asioitani tänne blogiin parta-aiheisten ja muiden mielenkiintoisten asioiden lisäksi. Tämä aihe on kuitenkin ollut todella kipeä, enkä ole halunnut "prosessin" aikana siitä kirjoittaa. Olen kuitenkin ollut sen verran lukossa, että en oikein ole osannut kirjoittaa mistään muustakaan.
Eroprosessi toki jatkuu edelleen, ja varmasti vielä pitkään. Mutta nyt tuli tunne haluta istua alas, ja kirjoittaa. Poikani katsoo tätä kirjoittaessani vieressä Pikku Kakkosta ja syö piparia, ja minä mietin, kuinka paljon tämä arki tästä, meillä kaikilla, muuttuu.

Päällimmäisinä tunteina on varmasti haikeus, suru ja syyllisyys. Haikeus kaiken yhteisen päättymisestä kymmenen vuoden jälkeen, suru oman pojan puolesta siitä, että hän ei voi todistaa vanhempiensa rakkautta enää ja syyllisyys siitä, että ei osannut vaalia sitä rakkautta loppuun saakka.

En halua levitellä asiaa enempää julkisesti, mutta koska haluan jatkaa blogini kirjoittamista myös henkilökohtaisella tasolla, tunnen, että minun täytyi kirjoittaa hieman tästäkin.

Toivotan ex-vaimolleni kaikkea hyvää.





Mä tunnen ojat, mä tunnen penkereet
Mä tunnen ojat, mä tunnen penkereet
Mä tunnen kuuset isoiks kasvaneet
Mä tunnen talon jonka kaukaa nään
Mä tunnen talon jonka kaukaa nään
Seisahdun ja katselemaan jään

Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää

Et sä tiedä mua odottaa
Et sä tiedä mua odottaa
Et sä tiedä etten tullutkaan

Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää

Jossain kuulen koiran haukkuvan
Jossain kuulen koiran haukkuvan
Lumihankeen heitän tupakan

Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää



Aion taas jatkaa aktiivisemmin blogini parissa, enkä todellakaan ole unohtamassa tätä Parrakkaan Miehen blogia. Joten, palataan pian taas asiaan!

-A-J/Parrakas Mies