Olen ollut blogini parista poissa jo jonkin aikaa, ja se on asia mikä on harmittanut ja mietityttänyt minua suuresti. Syy on kuitenkin yksityiselämän puolella. Olemme eronneet ja muuttaneet vaimoni kanssa erilleen.
Kirjoitan paljon henkilökohtaisia asioitani tänne blogiin parta-aiheisten ja muiden mielenkiintoisten asioiden lisäksi. Tämä aihe on kuitenkin ollut todella kipeä, enkä ole halunnut "prosessin" aikana siitä kirjoittaa. Olen kuitenkin ollut sen verran lukossa, että en oikein ole osannut kirjoittaa mistään muustakaan.
Eroprosessi toki jatkuu edelleen, ja varmasti vielä pitkään. Mutta nyt tuli tunne haluta istua alas, ja kirjoittaa. Poikani katsoo tätä kirjoittaessani vieressä Pikku Kakkosta ja syö piparia, ja minä mietin, kuinka paljon tämä arki tästä, meillä kaikilla, muuttuu.
Päällimmäisinä tunteina on varmasti haikeus, suru ja syyllisyys. Haikeus kaiken yhteisen päättymisestä kymmenen vuoden jälkeen, suru oman pojan puolesta siitä, että hän ei voi todistaa vanhempiensa rakkautta enää ja syyllisyys siitä, että ei osannut vaalia sitä rakkautta loppuun saakka.
En halua levitellä asiaa enempää julkisesti, mutta koska haluan jatkaa blogini kirjoittamista myös henkilökohtaisella tasolla, tunnen, että minun täytyi kirjoittaa hieman tästäkin.
Toivotan ex-vaimolleni kaikkea hyvää.
Mä tunnen ojat, mä tunnen penkereet
Mä tunnen ojat, mä tunnen penkereet
Mä tunnen kuuset isoiks kasvaneet
Mä tunnen talon jonka kaukaa nään
Mä tunnen talon jonka kaukaa nään
Seisahdun ja katselemaan jään
Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää
Et sä tiedä mua odottaa
Et sä tiedä mua odottaa
Et sä tiedä etten tullutkaan
Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää
Jossain kuulen koiran haukkuvan
Jossain kuulen koiran haukkuvan
Lumihankeen heitän tupakan
Ja mä käännyn hiljaa pois
En tahdo sua herättää, säikäyttää
Aion taas jatkaa aktiivisemmin blogini parissa, enkä todellakaan ole unohtamassa tätä Parrakkaan Miehen blogia. Joten, palataan pian taas asiaan!
-A-J/Parrakas Mies
Palasin melko tovin jälkeen blogisi ääreen, ja mitä silmäni näkevätkään :(
VastaaPoistaToivotan voimia ja jaksamista prosessiin. Jokainen tunne ja tuntemus on kultaa, vaikka ne ei siltä aina tunnukaan.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista