Päiväkodissa on valokuvaus? Hoituu!

Tänään pojallani on päiväkodissa valokuvaus.

Poika on luonani aina joka toinen viikko, ja nyt minun viikolleni osui tuo tärkeä tilaisuus. 

Kävimme eilen suihkussa ja pesimme tukat. Parturissa emme tällä kertaa käyneet. Voitte lukea yhden parturireissun aiemmista postauksista. Nykyään meillä kasvatetaan pitkää tukkaa. 

Suihkun jälkeen valitsimme yhdessä vaatteet jotka kuvauksiin laitamme. Kaikki on nyt valmista huomista varten. Pistän vielä herätyskellon hyvissä ajoin soimaan, niin ehditään sitten hyvin päiväkodille. Tämä on tärkeä juttu. Suoritustani pääsee koko suku arvioimaan kun kuvat on tulleet. 

Aamulla herätys. Pistän pojan pukemaan. Hetken kuluttua kuulen ”tämä paita puristaa!”... Ei voi puristaa. Katsotaanpa. Ai, no onhan se hihoista vähän lyhyt... Pituuskin jotenkin outo... Aluspaita näkyy kaula-aukosta ja helman alta. On se ehkä liian pieni paita. 

Järjestelmällinen suunnitelmani alkaa sortua. 

No tämähän oli myös hyvä paita, pistetään se. Liian pieni sekin. 

Mietin, mitä näitä paitoja pestessäni on tapahtunut. En mieti kauaa, alkaa olla kiire. 

Menemme yhdessä pojan vaatekaapille. Tämä? Eikun tämä on yöpaita. Tämä? Tämä on liian lyhyt. 

Lopulta useamman sovituksen jälkeen kaapista löytyy paita jota en muista nähneeni hetkeen. Siinä on moottoripyörän kuva. Se mahtuu päälle. Poika on tyytyväinen moottoripyörästä, hän tykkää niistä. Toteaakin sen minulle iloisesti. Menemme sillä.

Kello juoksee. Aamupala on syömättä. 

Teen pojalle aamupalan. Tajuan että paita olisi ollut varmempi vaihtaa päälle vasta syönnin jälkeen. No, pyydän tarkkuutta syöntiin ja laitan sormet ristiin. 

Ai se kello on jo noin paljon! Päädymme syömään autossa loput leivästä, maito vain naamaan ja pukemaan ulkovaatteet. 

Auton ikkunat ovat umpijäässä. En laittanut autoa lämmitykseen illalla. Se kostautuu jäätyvillä käsillä ikkunoiden raapimiseen. 

Pääsemme liikkeelle. 

Kappas, bensa on aivan lopussa. Pakko tankata. 

Tankkausta ja 30 kilometriä myöhemmin pääsemme päiväkodin pihaan. Kello kertoo että yhdeksän minuutin päästä alkaa kuvaus. 

Sisälle päästyämme riisumme vauhdikkaasti ulkovaatteet. Pojan ryhmä on jo siirtymässä saliin kuvausta varten. Yritän vielä kiireesti pyyhkiä kuivuneet maitoviikset sekä taputella joka puolelta pystyyn nousseen tukan vedellä. ”Muista hymyillä!” Poika kääntyy, nyökkää, hymyilee, ja lähtee reippaasti muiden mukaan. 

Tämän kuvan kehystän. Tuli siitä millainen vain. 

A-J/Parrakas Mies

Blogin jatkosta

Snoqualmie Falls, US

Onpas ollut ikävä tätä omaan blogiinsa kirjoittamista. Tässä on ollut suoraan sanottuna melko lukossa ja niin muissa maailmoissa viimeisen vuoden, ettei ole oikein saanut jäsenneltyä ajatuksiaan järkeväksi tekstiksi. Monen monta kertaa on aloitettu, postattukin jotain ja sitten on taas hiljennytty. Ei ole suoraan sanottuna huvittanut kirjoittaa.

Viime syksystä alkoi melkoinen ralli. The Voice Of Finland alkoi, josta olen varmaankin jo tarpeeksi kirjoittanutkin, mutta todettakoon vielä, että se oli pitkä ja aikaa vievä projekti, josta en kuitenkaan päivääkään ottaisi pois. Mutta kun siihen lisätään vielä samaan hetkeen avioeroprosessi, alkaa aivot lyömään väliajoin ylikierroksilla. Sitten pitäisi vielä tehdä keikkoja, päivätöitä ja blogia, niin jostain se pää on tiputtanut pois. Ei vaan aika ja kapasiteetti riittänyt kaikkeen.

Seinäjoki, kesä '17

Nyt, savun hälvettyä alkaa tuntumaan että kyllä tämä ihan oikeasti tästä. Huomasin pitkästä aikaa vuodenajan vaihtumisenkin. Edellinen syksy, talvi, kevät ja "kesä" meni niin että huomasin vasta jälkeenpäin että "kappas, siinä vilahti sekin!"... Olen tavannut ihanan ihmisen jonka kanssa jakaa arjen ilot, surut, ahdistukset, naurut, itkut... kaiken. Enkä koe enää syyllisyyttä, että tunnen hyvää oloa toisen läsnäolosta. Kiitos hänelle.

Keikkoja on tehty paljon tänä vuonna! On ollut mukavaa käydä soittamassa erilaisissa paikoissa, ja pääasiassa ”mies ja kitara”-tyyliin. Se on ollut hauskaa hommaa, mutta täytyy myöntää, että toisinaan siellä lavalla on melko yksinäistäkin. Ehkäpä ensi vuonna voisi tehdä enemmän taas bändikeikkaa!

Ja koska kaikkeen pitää nykyään ryhtyä, joka vähänkin tuntuu hyvältä, menin mukaan Suomen Musiikkiteatterin Raparperitaivas-musikaaliin! Musikaali pohjautuu löyhästi Leevi & The Leavingsin tarinaan, ja siinä kuullaan paljon heidän biisejään. Esitän siinä "Leevi"-nimistä hahmoa.

Kuva: Anire / AK-Team

Tavoitteeni on tällä kertaa, ja sanon tämän paljon ponnekkaammin kuin edellisillä kerroilla, oikeasti aktivoitua kirjoittamaan blogia. Tämä on kuitenkin helvetin mukavaa! Ymmärrän että hiljaiseloni aikana seuraajia on tippunut pois, eikä se mitään. Se on täysin ymmärrettävää ja "oma moka". Parranhoitotuotteista on silti selkeästi käyty ottamassa minunkin sivuiltani selvää myös taukoni aikana. Kävijämäärät ovat pysyneet useammassa sadassa päivittäin, hienoa jos jotain hyödyllistä täältä löytyy!

Mutta nyt on aika taas tuottaa tuoretta sisältöä, ja avata taas vähän Parrakkaan Miehen maailmaa. Olet tervetullut mukaan, kommentoi jos pidät/et pidä lukemastasi!
Tein uutta ulkonäköäkin blogiin, annahan palautetta siitäkin! Niin ruusut kuin risutkin kelpaa!

Ja ota some haltuun, siellä ollaan edelleen niin Facebookin, kuin Instagraminkin puolella!

Palataan!

A-J/Parrakas Mies

TESTISSÄ: Suomalaiset RISU-partaöljyt

Minä liputan suomalaisten tuotteiden puolesta. Suomalainen käsityö ja valmistus on nykypäivänä harvinaista herkkua niin monella saralla.

Siksi olinkin todella innoissani testaamassa RISUn partaöljyjä jotka he ystävällisesti minulle testiin lähettivät!

RISU on siis suomalainen yritys, joka on perustettu 2015. RISU on perheyritys, jonka ovat perustaneet sisarukset Linus ja Linda. Tuotteet tehdään itse käsityönä, ja ajatuksena on ollut luoda mahdollisimman hyvä partaöljy, miettimättä sen valmistamiseen meneviä kustannuksia. Hattu päästä.

Minulla oli heiltä testissä tuoksut 'Baltic Blue' ja 'Bistre Brown'.

'Bistre Brown' on sitä perinteistä metsäistä tuoksua, mitä meille tarjotaan melkein säännöstäen partaöljymaailmassa. Eikä siinä mitään, onhan luonnon tuoksut pääsääntöisesti mielettömän hienoja tuoksuja, ainakin allekirjoittaneen mielestä! Tämä RISUn tuoksu ei myöskään ole millään tasolla teollinen, vain oikeinkin lempeä ja mukava.

'Baltic Blue' tarjoilee raikkaampaa tuoksua leviteltäväksi. Mukava kevyt piparmintun tuoksu nousikin näistä kahdesta suosikikseni, ja huomaan tarttuvani useammin juuri tähän pulloon. Oman kuvauksensa mukaan tässä on myös setripuun tuoksu, enkä lähde väittelemään vastaan. Piparminttuöljy hallitsee kuitenkin omaa nenääni, ja minulle tuleekin kaikista eniten mieleen marianne-karkki, kun laitan silmät kiinni ja tuoksutan. Joka tapauksessa, mukava raikas tuoksu.
Ja HOX! Tämä partaöljy on kehitetty Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, ja samalla on haluttu tehdä jotain hyvää! RISU lahjoittaakin jokaisesta myydystä 'Baltic Blue'-pullosta yhden euron(1€) Lahja Itämerelle Ry:lle Itämeren pelastamiseksi. Taas yksi syy unohtaa ne ruotsalaiset öljyt hyllyyn ja tukea kotimaista tuotantoa!

Tämä on hyvä partaöljy. Kosteuttaa ihoa, pitää hilseilyn loitolla, eikä aika ajoin minuakin joskus vaivannut leuan kutina ole ollut läsnä näitä öljyjä käyttäessäni. Eikä ihme, loistava arganöljy on pohjaöljynä näissä molemmissa partaöljyissä. Lisäksi näistä löytyy rypäleensiemenöljyä, aprikoosinsiemenöljyä ja jälleen kerran suomalaisuutta lisäämässä; tyrninsiemenöljyä!


Jälleenmyyntihinta(29,90€-39,90€) on hieman kovempi kuin esim. naapurimaan öljyillä, mutta kun tämä pullo kuitenkin kestää hyvän tovin, minun käsittelyssäni jopa muutaman kuukauden, on hintaero lopulta melko marginaalinen. Ja kotimaisesta mielellään maksaakin hieman enemmän, eikö niin?


Jälleenmyyjiä RISUn tuotteilla on jo yli 25, joten tuotetta löytyy monesta paikkaa, mutta jos esim. sinun parturillasi tai parran trimmaajallasi ei tätä ole hyllyssä, kannattaa vinkata.

Sillä välin voit tilata RISU-öljyä vaikka heidän omilta sivuiltaan tai GROOMin verkkokaupasta!

Parrakas Mies approv.... HYVÄKSYY!

A-J/Parrakas Mies