tiistai 31. lokakuuta 2017

Päiväkodissa on valokuvaus? Hoituu!

Tänään pojallani on päiväkodissa valokuvaus.
Poika on luonani aina joka toinen viikko, ja nyt minun viikolleni osui tuo tärkeä tilaisuus. 

Kävimme eilen suihkussa ja pesimme tukat. Parturissa emme tällä kertaa käyneet. Voitte lukea yhden parturireissun aiemmista postauksista. Nykyään meillä kasvatetaan pitkää tukkaa. 
Suihkun jälkeen valitsimme yhdessä vaatteet jotka kuvauksiin laitamme. Kaikki on nyt valmista huomista varten. Pistän vielä herätyskellon hyvissä ajoin soimaan, niin ehditään sitten hyvin päiväkodille. Tämä on tärkeä juttu. Suoritustani pääsee koko suku arvioimaan kun kuvat on tulleet. 

Aamulla herätys. Pistän pojan pukemaan. Hetken kuluttua kuulen ”tämä paita puristaa!”... Ei voi puristaa. Katsotaanpa. Ai, no onhan se hihoista vähän lyhyt... Pituuskin jotenkin outo... Aluspaita näkyy kaula-aukosta ja helman alta. On se ehkä liian pieni paita. 
Järjestelmällinen suunnitelmani alkaa sortua. 
No tämähän oli myös hyvä paita, pistetään se. Liian pieni sekin. 
Mietin, mitä näitä paitoja pestessäni on tapahtunut. En mieti kauaa, alkaa olla kiire. 

Menemme yhdessä pojan vaatekaapille. Tämä? Eikun tämä on yöpaita. Tämä? Tämä on liian lyhyt. 
Lopulta useamman sovituksen jälkeen kaapista löytyy paita jota en muista nähneeni hetkeen. Siinä on moottoripyörän kuva. Se mahtuu päälle. Poika on tyytyväinen moottoripyörästä, hän tykkää niistä. Toteaakin sen minulle iloisesti. Menemme sillä.

Kello juoksee. Aamupala on syömättä. 

Teen pojalle aamupalan. Tajuan että paita olisi ollut varmempi vaihtaa päälle vasta syönnin jälkeen. No, pyydän tarkkuutta syöntiin ja laitan sormet ristiin. 

Ai se kello on jo noin paljon! Päädymme syömään autossa loput leivästä, maito vain naamaan ja pukemaan ulkovaatteet. 

Auton ikkunat ovat umpijäässä. En laittanut autoa lämmitykseen illalla. Se kostautuu jäätyvillä käsillä ikkunoiden raapimiseen. 

Pääsemme liikkeelle. 
Kappas, bensa on aivan lopussa. Pakko tankata. 

Tankkausta ja 30 kilometriä myöhemmin pääsemme päiväkodin pihaan. Kello kertoo että yhdeksän minuutin päästä alkaa kuvaus. 

Sisälle päästyämme riisumme vauhdikkaasti ulkovaatteet. Pojan ryhmä on jo siirtymässä saliin kuvausta varten. Yritän vielä kiireesti pyyhkiä kuivuneet maitoviikset sekä taputella joka puolelta pystyyn nousseen tukan vedellä. ”Muista hymyillä!” Poika kääntyy, nyökkää, hymyilee, ja lähtee reippaasti muiden mukaan. 

Tämän kuvan kehystän. Tuli siitä millainen vain. 


A-J/Parrakas Mies


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti